Punainen ja kirpeä – suomalaisten puutarhasuosikki selvisi
Suomalaisille luonto on lähellä sydäntä, ja monelle viherpeukalolle oman pihan antimet ovat kesää parhaimmillaan. Viinimarja on yleisin löydös suomalaisten puutarhoissa, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus
Suomalaiset kasvattavat omassa puutarhassaan monenlaisia kasviksia ja marjoja. Yleisin laji on kyselyn mukaan viinimarja, jota kasvattaa reilun tuhannen vastaajan joukosta jopa 38 prosenttia.
Taloustutkimuksen toteuttaman Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyn mukaan suomalaisten puutarhoissa kukoistavat myös perinteiset suosikit kuten karviaispensaat, omenapuut ja erilaiset yritit.
– Suomalaisten kasvattamien lajien monipuolisuus näkyi suosion jakaantumisena tasapuolisesti monelle eri puutarhan kasvatille. Kyselyn mukaan helppohoitoinen ja pitkäikäinen viinimarja on kuitenkin suosikki suomalaisissa puutarhoissa, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kertoo.
Kasvatatko itse tai kasvaako puutarhassasi joitakin seuraavista kesällä?
- Viinimarja (38 %)
- Omena (29 %)
- Karviainen (29 %)
- Yrtit (29 %)
- Salaatti (27 %)
- Peruna (23 %)
- Mansikka (22 %)
- Vadelma (19 %)
- Tomaatti (19 %)
- Sipuli (16 %)
– Kyselyn mukaan puutarhan kasvatus näyttäisi olevan selvästi enemmän vanhemman ikäluokan ja etenkin naisten harrastus. Naiset kasvattavat miehiä selvästi enemmän erityisesti yrttejä. Vaikka puutarhan kasvatus oli iäkkäämpien parissa kautta linjan muita ikäryhmiä suositumpaa, yllättäen karviaismarja oli sellainen laji, joka oli selvästi yleisin nuorten puutarhakasvattajien joukossa, Eljala jatkaa.
Pihaviljelyn suosio kasvussa
Rautakeskon liikkeissä on pistetty merkille pihaviljelyn nousu harrastukseksi, mikä on kasvattanut viljelyyn liittyvien tuotteiden kysyntää. Puutarha- ja työvälineosastolla vierailee Rautakeskon myyntipäällikkö Ville Särkilahden mukaan jatkuvasti perheitä, joille omavaraisesti tuotettu ruoka on hyvin tärkeää.
– Itse kasvattamalla saadaan varmistettua ruoan tuoreus ja alkuperä, ja oikeilla valinnoilla voidaan jopa säästää ruokalaskussakin. Monelle hyötyviljely on kuitenkin enemmän harrastus, kuin ruoan tuotantoon tähtäävää suorittamista, Särkilahti kertoo.
– Suomalaiset ovat innokkaita ja varsin taitavia puutarhureita. Kasvavaa kiinnostusta viljelyyn on etenkin nuorten, kaupunkilaisten ja kerrostalossa asuvien keskuudessa. Internet on noussut yleisimmäksi puutarhanhoidon tietolähteeksi, ja ollut siten mukana vauhdittamassa viljelyn suosiota, Särkilahti jatkaa.
Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi 1032 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.
Lähde: Suomalaisen Työn Liitto
Uusimmat
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
Lataa lisää