Pudonnut Mika ennustaa draamaa Love Island -kisassa – uskoo monen harkitsevan naisen vaihtamista

Rakkausrealityssa sen alkamisesta saakka kilpaillut Mika tippui yhdessä Tiian kanssa.

Love Island Suomi -sarjan alkaessa Mika valitsi Ankun parikseen, mutta hänen jälkeensä saapunut Refai nappasi naisen hänen viereltään. Tämän myötä Mika päätyi pakit saaneen Veeran pariksi. 

MTV.fille Mika kertoo, että sarjan ensimmäisellä juonenkäänteellä oli hänen jatkonsa kannalta merkitystä.

– Oli myös monta muuta parinvalintaseremoniaa, jossa asiat olisivat voineet mennä toisin valintajärjestystä muuttamalla. Minulla kävi niissäkin vähän huono tuuri, Mika harmittelee.

Haastattelussa Mika pohtii, että olisi napannut Emman parikseen, mikäli siihen olisi tullut tilaisuus ennen Patrickia

– Emma kertoi, että olisi ottanut minut jos olisi saanut valita. Mutta kun siinä yön pikkutunneilla rupatellaan ja mietiskellään, niin totta kai siinä lähentyy, Mika toteaa, viitaten Patrickin ja Emman lämpimiin väleihin.

Mika nähtiin saarella hiljaisempana ja rauhallisempana persoonana, joka jäi enemmänkin draaman sivustaseuraajaksi. Mika kertoo, että hyvät tyypit ympärillä saivat hänet vähitellen avautumaan.

– Ekoina päivinä oli vähän vaikeuksia olla oma itsensä, mutta sen jälkeen oli helppo sopeutua. 

Vaikka Mika palaa vähitellen arkeensa kuntosaliyrittäjänä, jatkuu sarjan tarkkailu televisioruudusta. Hän uskoo, että sarjassa tullaan näkemään tulevaisuudessa draamaa, kun villan miesasukkaat tavoittelevat samaa naista.

– Moni mies on kiinnostunut Ankusta. Nyt kun Ankulla ja Refailla menee huonosti, moni heistä varmaan miettii nyt parin vaihtamista.

Love Island Suomi Subilla ja Katsomossa maanantaisin klo 21 ja ti–la klo 22.

Lue myös:

    Uusimmat