Proteiini on päivän sana – lisäravinteet eivät ole enää vain urheilijoiden suosiossa
Lisäravinnebisnes on kasvanut viime vuosina huimasti. Syynä tähän on muun muassa ravitsemustrendit.
Lisäravinteet käyvät nyt kaupaksi. Proteiini- ja hiilihydraattipitoiset välipalat eivät ole vain himourheilijoiden suosiossa, vaan myös tavalliset liikkujat tarttuvat niihin.
Eurooppalaisten tutkimustietojen mukaan lisäravinteiden kasvu on ollut globaalisti 8 prosenttia. Suomessa päivittäistavarakauppa arvioi, että kasvua on tapahtunut muutamia kymmeniä prosentteja.
Myydyimpiä lisäravinteitä ovat proteiinivalmisteet.
– Proteiini on päivän sana. Proteiinijuomat, proteiinipatukat ja heravalmisteet, niitä myydään eniten, kertoo Teemu Tolonen Func Foodista.
Kun ennen syötiin kuntoilun jälkeen banaaneja, ovat lisäravinteet korvanneet ne. Tolosen mukaan ravitsemus on murrostilassa ja uudet tuotteet ovat alkaneet herättää mielenkiintoa kuluttajien silmissä.
– Ihmiset haluavat panostaa terveyteen ja hyvinvointiin.
Tolonen kertoo, että lisäravinteetkin ovat kuitenkin tavallisia elintarvikkeita.
– Proteiinin lähteenä on maito ja hiilihydraatit tulevat puolestaan maissista. Ne pakataan erilaiseen muotoon mitä elintarvikkeet perinteisesti. Mutta tavallista ruokaa ne ovat.
Tutkimustietoa lisäravinteista on Tolosen mukaan paljonkin.
– Heraproteiinista ja kreatiinista löytyy hyvinkin vahva tieteellinen tutkimusnäyttö.
Tolonen uskookin, että perinteisestä lautasmallista ollaan pikkuhiljaa siirtymässä uudempaan suuntaan.
– Painopiste hiilihydraateista on siirtymässä proteiiniin ja rasvoihin ja ravitsemustrendit tukevat tätä.
Katso Huomenta Suomesta mitä mieltä asiantuntijat ovat lisäravinteista.
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää