Poptähti Rihanna haluaa lapsia – tähti on valmis tulemaan äidiksi myös ilman puolisoa

Laulaja Rihanna kertoo muotilehti Voguen haastattelussa tulevaisuuden suunnitelmistaan.  

32-vuotias poptähti Rihanna avautuu työnsä lisäksi yksityiselämästään muotilehden haastattelussa. Upea tähti kertoo harvinaisessa haastattelussa parisuhteen rikkoutumisesta ja siitä, miten hän toivoo tulevansa äidiksi.

Rihanna seurusteli kolmen vuoden ajan miljardöörinä tunnetun Hassan Jameelin kanssa ex-parin suhde on päättynyt ja nyt hän suunnittelee tulevaa elämäänsä.

– Kun täytin 32 vuotta, ymmärsin, että elämä on todella lyhyt. Panostat niin paljon ja kun teet liikaa asioita, sinun täytyy alkaa karsimaan juttuja pois, Rihanna kertoo.

Tähti kertoo aikovansa yksinkertaistaa elämäänsä karsimalla ylimääräisiä asioita pois. Tällä hetkellä laulaja työskentelee musiikkinsa ja yrityksensä parissa.

–Teen näin töitä nyt, jotta minun ei tarvitse tehdä sitä tulevaisuudessa. Tiedän, että haluan elää eritavalla.

Rihanna haluaa tulla äidiksi seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

– Olen 42 kymmenen vuoden päästä. Ikivanha. Silloin minulla on lapsia kolme tai neljä.

Haastattelussa häneltä kysyttiin, että haluaisiko tähti silti lapsia, vaikka oikeaa puolisoa ei löytyisi?

– Todellakin! Tuntuu, että yhteiskunta tuo painetta, että tekisin väärin. Ne aliarvioivat sinua äitinä, mikäli lapsillasi ei ole isää elämässä. Ainoa asia mikä merkitsee, on onnellisuus. Se on ainoa terve asia vanhemman ja lapsen suhteessa. Rakkaus on ainoa asia, mikä voi kasvattaa todella lapsen, laulaja kertoo.

Lähde: Vogue.

Lue myös:

    Uusimmat