Polttopullot ja kumiluodit lensivät Barcelonan kaduilla, tänään odotettavissa vielä rajumpia mielenosoituksia ja yleislakko – suomalaisturisti: "Kuulimme kovia paukahduksia, täällä on selkeästi jännittynyt tunnelma"

Mellakoinniksi kärjistyneet mielenosoitukset jatkuivat Kataloniassa torstaina jo neljättä päivää peräkkäin. Mielenosoittajat polttivat Barcelonassa myöhään torstai-iltana barrikadeja ja ottivat yhteen poliisin kanssa.

AFP:n kirjeenvaihtajien mukaan mieltä osoittaneet nuoret heittivät myös polttopulloja, mihin poliisit vastasivat muun muassa ampumalla kumiluoteja heitä kohti.

Aiemmin päivällä noin 25 000 opiskelijaa ja heidän tukijaansa osoittivat päivällä mieltä Barcelonan kaupungintalon edustalla, samalla kun teitä tukittiin ympäri Kataloniaa polttamalla renkaita. Mielenosoittajat pysäyttivät Barcelonassa ajoittain myös junaliikennettä seisomalla raiteilla.

Useita teitä on tukittu myös mielenosoittajien lähdettyä marsseille kohti Barcelonaa. Tuhansien mielenosoittajien kulkueiden on tarkoitus saapua tänään Barcelonaan.

Eri puolilta Kataloniaa lähteneet mielenosoittajat ovat marssineet keskiviikosta lähtien kohti Barcelonaa vastustaakseen katalaanijohtajille langetettuja tuomioita.

Tuhatpäisten vapausmarssien määrä saapua Barcelonaan

Tänään Kataloniaan on luvassa yleislakko, ja Barcelonassa järjestetään suurmielenosoitus.

Ammattiliitot ovat kehottaneet katalonialaisia ryhtymään perjantaina lakkoon, mikä voi vaikuttaa lomalaisten suunnitelmiin. Useat nähtävyyskohteet pysyvät suljettuina, teitä suljetaan ja metrot ja junat kulkevat harvennetuilla vuoroilla.

Paikallisten mukaan perjantaille onkin odotettavissa vielä rajumpia mielenosoituksia, kertoi Barcelonassa lomaileva tamperelainen Mari-Katri Lempinen STT:lle torstaina.

Lempisen ja hänen poikaystävänsä lomaan levottomuudet eivät ole juurikaan vaikuttaneet, mutta hän kertoi heidän pysytelleen tietoisesti poissa kaupungin keskustasta. Pariskunta saapui Barcelonaan keskiviikkoaamuna.

– Keskiviikkona illalla ja yöllä kuulimme kovia paukahduksia ja jonkin verran huutoa. On täällä selkeästi jännittynyt tunnelma, Lempinen kertoi.

Mielenosoittajat vastustavat katalaanijohtajien tuomioita

Mielenosoitukset alkoivat maanantaina sen jälkeen, kun Espanjan korkein oikeus langetti 9–13 vuoden vankilatuomiot yhdeksälle Katalonian itsenäistymishankkeen johtajalle.

Katalonian aluehallinnon johtaja Quim Torra on vaatinut mellakoinnin lopettamista välittömästi. Hänen mielestään väkivaltaisuudet vahingoittavat separatistiliikkeen imagoa.

Torstaina Torra lupasi alueelliselle parlamentille vaativansa uutta itsenäisyysäänestystä vuoden 2022 alussa päättyvän toimikautensa loppuun mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat