Poliisin kuva: Tällaisilla renkailla ei ole enää mitään asiaa liikenteeseen

Nastarenkailla ajamiseen ei ole enää mitään syytä, sillä lumet ovat sulaneet jo koko Suomessa. Siitäkin huolimatta poliisi törmää edelleen nastoilla jurnuttaviin autoilijoihin. Seurauksena on liikennevirhemaksu.

Helsingin poliisin ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi Twitterissä keskiviikkona ajankohtaisen muistutuksen autoilijoille.

– Edelleen nastojen ropinaa Helsingin kaduilla, Pasterstein totesi.

Kuvassa olevan auton kuljettajalle määrättiin tieliikennelain rikkomisesta 100 euron liikennevirhemaksu.

Artikkeli jatkuu julkaisun alla.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Ensimmäinen liikennevirhemaksu jo huhtikuussa

Lain mukaan henkilöautoissa nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun tai muulloinkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Poliisilla ei ole tyypillisesti ollut mitään rajaa, jonka jälkeen nastoista on ryhdytty automaattisesti sakottamaan, vaan partiot saavat käyttää omaa harkintaa tilanteessa.

Pasterstein kertoi MTV Uutisille aiemmin tänä keväänä, että tyypillisesti ensimmäiset maksulliset seuraamukset on Helsingissä määrätty toukokuun puolella.

Tänä vuonna Helsingissä ensimmäinen liikennevirhemaksu nastarenkailla ajamisesta määrättiin kuitenkin jo huhtikuun lopulla.

Lue myös:

    Uusimmat