Poliisilta poikkeuksellinen kirjoitus – huoli ilmi harvinaisen suuresta määrästä vakavia väkivaltarikoksia

MTV Vantaan henkirikospaikalla: Poikaa epäillään vanhempien surmasta 3:57
MTV Uutiset vieraili Vantaan henkirikospaikalla: Aikuista poikaa epäillään eläkkeellä olleiden vanhempien surmasta.

Poliisi muistuttaa hakemaan apua ajoissa.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tapahtunut viime aikoina useita vakavia väkivaltarikoksia. Viimeksi sunnuntaina pojan epäillään murhanneen eläkeikäiset vanhempansa Vantaalla. Vain vähän tätä ennen Porvossa äiti ja lapsi löydettiin kuolleena asunnosta. Heidän epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. 

Poliisi pitää tilannetta poikkeuksellisena. Valtaosassa tapauksista tekijä ja uhri kuuluvat samaan perhepiiriin eli ovat toisilleen ennestään tuttuja.

– On edelleen erittäin harvinaista, että väkivalta tai henkirikos kohdistuisi satunnaisesti aivan tuntemattomaan ihmiseen. Siksi onkin erittäin tärkeää, että lähipiirissä tunnistettaisi mahdollinen avuntarve riittävän ajoissa ja apua tarvitsevat ihmiset saataisi riittävän ajoissa heidän kaipaamansa avun piiriin.

Näistä paikoista saat apua

Poliisin mukaan kaikkien kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä auttaviin puhelimiin, joista saa apua oman kriisin ja tilanteen käsittelyyn.

Päihteiden osalta tällaisia palveluita ovat esimerkiksi Päihdeneuvonta Ehyt ja Irti huumeista ry:n päivystysnumero.

– Jos ajatukset koskevat masennusta tai itsetuhoisuutta, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä esimerkiksi Mieli ry:n valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tai valtakunnalliseen mielenterveysneuvontaan.

Lasten ja nuorten kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten auttavaan puhelimeen, keskustella Sekasin chatin kautta tai soittaa Väestöliiton pojille tarkoitettuun auttavaan puhelimeen.

– Olipa taustalla sitten yksinäisyys, raha- tai perhehuolet, ero, päihteet tai vaikkapa läheisiin liittyvät ongelmat, aina kannattaa puhua. Avun tavoitteena on, ettei tilanne menisi enää huonompaan suuntaan.

Jos tilanne on akuutti eli siihen kuuluu esimerkiksi väkivallan uhkaa, tulee aina soittaa suoraan hätäkeskukseen 112.

Lue myös:

    Uusimmat