Eläkeläispariskunnan surmaa tutkitaan nyt kahtena murhana – pojan epäillään surmanneen vanhempansa

3:57
MTV Uutiset vieraili Vantaan henkirikospaikalla: Aikuista poikaa epäillään eläkkeellä olleiden vanhempien surmasta.

38-vuotiaan miehen epäillään surmanneen eläkeläisvanhempansa viime sunnuntaina kotonaan Vantaalla.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä vahvistaa MTV Uutisille, että jutun tutkintanimike on koventunut taposta murhaksi.

– Syyttäjän kanssa pidetyn neuvottelun jälkeen päädyimme siihen, että miestä epäillään kahdesta murhasta, Tyynelä sanoo.

Asiasta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Murhasta epäilty mies asui vanhempiensa kanssa omakotitalossa Länsi-Vantaalla.  

Poliisi kertoo päässeensä epäillyn jäljille tämän ajettua autollaan ulos tieltä ja poistuneen paikalta jalkaisin metsään. Sivullinen oli nähnyt tapahtuneen ja hälyttänyt poliisin, joka auton perusteella yhdisti miehen henkirikoksiin.

Miehen vangitsemisoikeudenkäynti pidetään keskiviikkona. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja