Poliisi antaa vinkin, miten mahdolliselta mökkihuijaukselta voi välttyä.
Kesäinen Suomi houkuttelee ihmisiä mökeille vuosi toisensa jälkeen. Tänäkin vuonna moni suomalainen on varannut mökin rentouttavalle lomalle.
Loma voi kuitenkin saada ikävän käänteen, jos haaveet täyttävää mökkiä ei olekaan olemassa.
Kysyimme Sisä-Suomen poliisilaitokselta, kuinka yleisiä mökkihuijaukset ovat. Selvisi, että huijauksista on kirjattu vain muutamia ilmoituksia ennen juhannusta.
Poliisilaitoksen rikoskomisario Matti Kotisaaren mukaan huijauksia on kirjattu saman verran myös edellisenä vuonna.
– Näissä ilmoitetuissa tapauksissa mökkiä ei ollutkaan olemassa, mutta siitä on silti otettu maksu vastaan.


