Asuntomurro yleistyvät lomakaudella. Huomenta Suomessa selvitettiin, missä vorot eniten liikkuvat, ja miten kodin voi suojata murtojen varalta.
Asuintomurroissa on selkeä piikki ihmisten lomaillessa heinä-elokuussa.
– Murtojen määrä nousee yleensä kesällä monta kymmentä prosenttia verrattuna normaaliin tasoon, Verisuren toimitusjohtaja Joona Vepsäläinen kertoi Huomenta Suomessa.
Lue myös: Ethän säilytä kodin vara-avainta tällaisessa paikassa?
Asuntomurtojen kolme "kategoriaa"
Helsingin poliisin rikostarkastaja Kimmo Sainio kertoo, että murtoja tehdään niin suunnitellusti kuin "ex tempore".
On maasta toiseen liikkuvia ammattirikollisia, jotka kartoittavat kohteita ja murtautuvat omakotitaloihin ja rivitaloihin.
On myös toisentyyppisiä tapauksia, jotka liittyvät sosiaalisiin ongelmiin ja huumeidenkäyttöön. Asuntoihin saatetaan murtautua, kun sieltä etsitään esimerkiksi huumeita.
– Ei varsinaista oikeaa omaisuutta, vaan jotakin siihen kaveriporukkaan liittyvää, Sainio sanoo.
Kesällä kolmantena kategoriana korostuu Sainion mukaan se, että ikkunat jätetään kuumalla säällä auki. Varkaat saattavat käyttää tämän tilaisuuden hyödykseen.
