Poliisi: Nuorten itsemurhapeli leviää somessa – tehtävissä viiltelyä ja autojen edessä makaamista

Itä-Uudenmaan poliisi kehottaa vanhempia valppauteen nuorien keskuudessa levinneen itsemurhapelin suhteen.

Poliisi kertoo Facebook-sivuillaan saaneensa yhdestä vantaalaiskoulusta huolestuneita yhteydenottoja sosiaalisessa mediassa leviävästä Blue Whale -nimisestä pelistä.

– Peli on aiheuttanut ahdistusta nuorten keskuudessa ja nuoret ottivat sen koulussa opettajan kanssa puheeksi, kun kotona siitä ei vanhemmille uskallettu kertoa, poliisi kirjoittaa.

Poliisin mukaan kyseessä on Venäjältä lähtöisin oleva itsemurhapeli, jossa pelaaja suorittaa haasteina erilaisia tehtäviä 50 päivän ajan.

Tehtävät saattavat olla viiltelyä, raakojen kauhuelokuvien katselua, autojen edessä makaamista. Jos pelaaja selviää kaikista pelin ehdottamista tehtävistä, viimeisenä yritetään itsemurhaa. Peli on levinnyt maailmalla laajalti ja on johtanut Venäjällä nuorten ihmisten tekemiin itsemurhiin.

– Vaikka ilmiönä peli on Suomessa vielä uusi, haluamme saattaa sen kaikkien vanhempien tietoon. Toivomme vanhemmilta valppautta, mikäli lapset tai nuoret ykskaks alkavat tekemään yllämainitun kaltaisia tyhmyyksiä.

– Tiedotamme asiasta lisäksi myös Wilma-järjestelmässä, koska Facebookin kautta emme tavoita kaikki vanhempia. Tätä viestiä saa jakaa, poliisi kirjoittaa lopuksi.

Lue myös:

    Uusimmat