Poliisi pidätti räppärin murhasta epäillyn miehen

Räppäri Nipsey Husslen muistotilaisuudesta tuli kaaos. 1:02
CNN:n kuvaa tapahtumapaikalta.

Poliisi pidätti Nipsey Husslen murhasta epäillyn miehen.

Los Angelesin poliisi kertoi tiistaina pidättäneensä rap-artisti Nipsey Husslen murhasta epäillyn miehen. Yhdysvaltalaismedioiden mukaan 33-vuotias Hussle ammuttiin sunnuntaina kuoliaaksi Los Angelesissa.

Viranomaiset vahvistivat maanantaina, että Hussle kuoli pään ampumahaavaan. Tekijää etsittiin kaksi päivää. Viranomaisten mukaan murha liittyi jengirikollisuuteen ja oli luonteeltaan henkilökohtainen.

Poliisin mukaan epäilty oli kiistellyt Husslen kanssa tämän vaatekaupan edustalla ja palannut myöhemmin käsiaseen kanssa ja ampunut useita laukauksia lähietäisyydeltä.

Keskellä päivää tapahtunut murha on järkyttänyt Los Angelesin asukkaita sekä Husslen, oikealta nimeltään Ermias Asghedomin faneja ja kollegoita.

Viranomaiset viittasivat väkivaltaisuuksien lisääntymiseen Los Angelesissa lähiaikoina.

– Nipsey Hussle edustaa suunnatonta määrää ihmisiä, joita olemme menettäneet, sanoi kaupungin poliisipäällikkö Michel Moore.

Lue myös:

    Uusimmat