Poliisi epäilee Kehittyvien Maakuntien Suomea rikoksista

Helsingin rikospoliisi on ryhtynyt tutkimaan Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen toimintaa epäiltyinä talousrikoksina.

- Yhdistykseen liittyvät rikosepäilyt ovat nyt osa meidän laajempaa Nova Group -yhtiöihin keskittyvää rikostutkintaamme, kertoo Helsingin poliisin talousrikosyksikön päällikkö Ilkka Koskimäki.

Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa vahvista epäiltyjen lukumäärää tai tarkkoja rikosnimikkeitä. Poliisin tavoitteena on saada Nova-KMS -esitutkinta valmiiksi syksyn aikana.

- Koko ajan putkahtaa uusia tutkintalinjoja esiin, niin ne joudutaan tietysti kaikki selvittämään, Koskimäki sanoo.

Puuttuvia tilinpäätöksiä, outoja allekirjoituksia

Yhdistyksen varapuheenjohtaja, helsinkiläinen eversti evp. Jorma Kosunen kertoi MTV3:n uutisille jo kesäkuussa 2008 yhdistyksen sekavista kokouskäytännöistä, ilmasta putkahtavista allekirjoituksista sekä vuosikokousten ja tilinpäätösten puuttumisesta.

Julkisuudessa on ihmetelty myös sitä, mistä yhdistyksen toimintaa todellisuudessa ohjailtiin. Yhdistysrekisterin mukaan KMS:n puheenjohtaja on vaasalaislakimies Pekka Lind, varapuheenjohtaja Kosunen ja sihteeri espoolaisliikemies Timo Töykkä.

Varapuheenjohtaja Kosunen on kertonut Suomen Kuvalehdelle, että todellisuudessa toimintaa johtivat Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki, keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja puolueen vaalisuunnittelija Lasse Kontiola.

Korhonen on jatkuvasti kiistänyt toimineensa KMS:ssa, vaikka Kehittyvien Maakuntien Suomi perustettiin hänen huoneessaan ja läsnä ollessaan.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat