Pizzakuskille tehtiin erikoinen pila – katso video

Amerikkalaisystävykset järjestivät ennennäkemättömän käytännön pilan ja uhriksi valikoitui paikallinen pizzakuski.

Miten sinä reagoisit, jos olisit viemässä pizzaa jonkun kotiin ja paikan päällä sinua odottaisi joukko naamioituja salaseuran jäseniä hyräilemässä munkkilauluja? Yhdysvaltain San Diegosta kotoisin oleva Tim King päätti toteuttaa oudon käytännön pilan paikallisen pizzakuskin kustannuksella

– Minulle on monta kertaa sanottu, että olen ehkä oudoin ihminen maailmassa. Keskiviikkoyönä sain idean ennennäkemättömistä syntymäpäiväjuhlista. Laitoin tekstiviestin kahdeksalle lähimmälle ystävälleni ja kutsuin heidät luokseni perjantai-illaksi. Minulla oli heille suunnitelma, jota he eivät voineet ikinä arvata ennakkoon, Tim kertoo blogissaan.

Tämän jälkeen Tim koristeli asuntonsa tuikuilla ja kynttilöillä ja hankki koko konkkaronkalle munkkiasut. Samalla kaapista löytyi myös käyttökelpoisia eläinmaskeja, jotka olivat jääneet valokuvaajana työskentelevältä mieheltä yli kuvauksista.

Koko idean kuitenkin kruunasi ajatus pizzakuskista, joka kutsuttaisiin paikalle kesken illanvieton. Tarkoitus oli saada tilanne näyttämään siltä, kuin asunnossa olisi käynnissä salaseuran kokous. Tunnelman takaamiseksi miehet päättivät myös laittaa taustalle soimaan munkkien pelottavan kuuloisia psalmilauluja. Miten pizzakuski reagoi yllättävään vastaanottoon? Katso videolta:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat