Pirkko, 67, on vanhainkodissa − työssä!
67-vuotias Pirkko Kankaanpää ei jäänyt laakereilleen makaamaan, kun hän kuusi vuotta sitten jäi eläkkeelle. Kankaanpää tekee edelleen muutaman päivän viikossa töitä vanhainkodissa, jossa hän viihtyi 14 työvuoden ajan.
− Olen ammatissa, johon olen itse hakeutunut ja saanut hyvän peruskoulutuksen. Minulla on kohtuullinen toimeentulo, mutta ylimääräinen tulolle on aina käyttöä.
− Iso asia on se, että olen terve ja tykkään työstäni, Kankaanpää perustelee sitä, että tekee töitä vielä eläkepäivinäkin.
Hän on kotikaupungissaan Järvenpäässä toimivan rekrytointifirman listoilla. Sieltä hänelle tulee keikkapyyntöjä. Tämän lisäksi Kankaanpää on tänä kesänä tehnyt kaksi lomitusjaksoa vanhainkodissa. Aivan kaikkia työtarjouksia hän ei kuitenkaan ota vastaan - erittäin hyvistä syistä.
− Minulla on lapsenlapsi ja hänen hoitotarpeensa menee aina keikkojen edelle.
− Olen myös aina sanonut, että jos samaan työvuoroon on tulossa nuori tai opiskelija, olen minä kakkossijalla. En halua viedä nuorilta töitä, Kankaanpää kertoo.
Hän arvelee jaksavansa työskennellä vielä muutaman vuoden ajan.
− Teen tätä niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä ja suoriudun tehtävistä. Siinä pitää olla tervettä itsekritiikkiä, Kankaanpää sanoo.
Vaikka eläkkeen päälle on mukava saada lisätienestejä, ei raha ole Kankaanpäälle tärkein motivaattori.
− Tämä on kiitollista työtä. Oma persoona on työvälineenä ja se on ihan toista olla tekemisissä ihmisten kanssa kuin esimerkiksi istua tehtaassa jonkun koneen edessä. Vanhuksilta saa palautetta hetimiten, Kankaanpää kehuu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää