Pikkupojan kasvukivut olivatkin rajusti levinnyttä syöpää – "Hän katsoi minua silmiin, näin vain tuskaa ja surua"

Tavallisiksi pikkupojan kasvukivuiksi luullut kivut olivatkin merkki syövästä. Nyt kuusivuotias yhdysvaltalainen Nixon-poika taistelee hengestään.

Luomien muutokset voivat olla ihosyövän merkki. Katso yllä olevalta videolta, millaisista luomista täytyy huolestua.

Nixon oli valitellut vanhemmilleen pari viikkoa kovia kasvukipuja. Poika turhautui, kun hän ei pystynyt edes pelaamaan jalka- tai koripalloa, ja vanhemmat päättivät viedä lapsensa lääkäriin.

– Sanoin ystävälleni, että maksan lääkärille, jotta hän kertoo lapsellani olevan kasvukipuja, kertoo Nixonin äiti Love What Matters -sivustolla.

Huoli rahan heittämisestä kaivoon vaihtui kuitenkin nopeasti huoleksi lapsen elämän jatkumisesta. Röntgenkuvissa näkyi suuri kasvain Nixonin reidessä.

Jatkotutkimuksissa selvisi, että kyse oli syövästä, joka oli levinnyt lapsen keuhkoihin asti. Nixon tulisi taistelemaan jalkapallo-ottelun sijaan hengestään.

– Maailmani pysähtyi. Tämä ei voinut olla todellista. Ei taas. Olin täydellisessä shokissa, enkä kyennyt hengittämään, Nixonin äiti, Janessa Whatcott, kuvailee tuntemuksiaan.

Hän oli menettänyt jo yhden pojan, joka ehti elää vain kuusi päivää. Vauva menehtyi samassa sairaalassa, jossa Nixon nyt makasi.

Romahdus tapahtui muutamassa kuukaudessa 

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Muutama kuukausi aiemmin Nixon oli juoksennellut ympäri perheen asuntoa ja tehnyt punnerruksia. Poika oli haaveillut kokin urasta, aloitellut kolmatta vuottaan baseball-joukkueessa ja päässyt opiskelemaan kiinan kieltä isoveljiensä tavoin.

Pientä poikaa ryhdyttiin hoitamaan kemoterapialla ja lääkkeillä. Nixon voi pahoin, oksenteli ja huusi kivusta. Hänen äitinsä ei voinut olla miettimättä, miksi viattoman lapsen täytyy kärsiä niin paljon niin varhain.

– Pitelin Nixonia, kun hän oksensi. Hän katsoi minua silmiin, ja näin vain tuskaa sekä surua.

Rakkautta tukea läheisiltä ja tuntemattomilta

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Perheen elämää piristääkseen naapurit järjestivät tapahtumia ja tempauksia Nixonin tueksi. Sotilaita ihaileva poika sai vieraakseen armeijan väkeä, joiden paitoihin oli painatettu teksti #NixonStrong. 

Kun Nixonin hiukset alkoivat putoilla syöpähoitojen seurauksena, perhe päätti järjestää juhlat hiusten ajamisen kunniaksi. He halusivat värvätä lisää ihmisiä tukemaan poikaa.

– Nixon on saanut mahdottoman paljon rakkautta ja tukea osakseen. Se on ollut onni tästä kamalasta sairaudesta kärsivälle perheellemme, Janessa kertoo.

– Sain neuvon, joka kuuluu näin: ”Arvosta ja vaali hyviä päiviä. Naura, ole hölmö ja rakasta. Vaikeina päivinä pidä kiinni, lohduta ja rakasta.” Näin me juuri teemme.

Lue myös:

    Uusimmat