Se saapuu varoittamatta, murskaa unelmat ja vie muistot. Petter Pulkkinen ja hänen vaimonsa Eeva ovat käyneet viivytystaistelua armottoman herra Alzheimerin kanssa jo yli kymmenen vuotta. Unelmat ja rakkaus kantavat sairaudesta huolimatta.
Koskenlaskua. Viivytystaistelua. Niihin Petter Pulkkinen vertaa elämää Alzheimerin kanssa. Taistelua käy hänen vaimonsa Eeva – tämänkin jutun todellinen sankari. Omaishoitaja Petter on huoltojoukot, jonka tehtävä on huolehtia ravinnosta ja hyvinvoinnista, tarjota tukea ja turvaa, järjestää viihdykettä ja iloa. Petter on omaksunut sotaveteraanien asenteen: kaveria ei jätetä. Taistelutahtoa nostattaa isänmaallisuuden sijaan rakkaus omaa puolisoa kohtaan.
Petter on ansioitunut myös rakentamalla kiitellyn kriisiajan elämänlaatumallin Eevan ja muiden viivytystaistelun tueksi: Pulkkisten puolustautumiskeinoista voit lukea enemmän täältä.
Herra Alzheimer, kuten Petter nimittää, saapui Pulkkisten luo yli kymmenkunta vuotta sitten. Ensin erikoissairaanhoitajana työskennelleellä Eevalla alkoi olla töissä vaikeuksia tietokoneen käytön kanssa. Rauhallinen autoilija muuttui liikenteessä varomattomaksi, eikä kohta enää osannutkaan ajaa kyläpaikasta kotiin.
Diagnoosi varmistui vuonna 2004, muutama vuosi ensimmäisten oireiden ilmaannuttua.
Eeva oli tuolloin vasta 56-vuotias.
Pulkkisten taistelutarinalla ei tule olemaan onnellista loppua – Alzheimeria kun ei voi päihittää – mutta romanttinen se on. Petter omaksui omaishoitajan roolin empimättä ja on jatkuvasti vaimonsa rinnalla.
– Kun sairaus iskee, se murskaa unelmat. Olen pohtinut, kuka huolehtii muistisairaan unelmista? Niiden toteuttaminen kaikin mahdollisin keinoin on parasta lääkettä, Petter kertoo.
Siksi pariskunta on jatkanut esimerkiksi matkustelua yhdessä, sairaudesta huolimatta. Muistot haalistuvat, mutta elämä ja onni ovat tässä ja nyt, ja unelmat odottavat toteuttamistaan.
Kosketuksella saa yhteyden
Positiivinen asenne, huumori, kiitollisuus, toivo ja ilo ovat Petterin mukaan ne resurssit, jotka auttavat jaksamaan ja tuovat elämään onnea ja elämänlaatua. Vaikka Petter vertaakin sairautta kuohuvaan koskeen, on tuossa koskessa jotain hyvääkin. Siellä asustaa nimittäin myös lohia, oikeita vonkaleita, jotka tuovat voimaa ja iloa. Näitä ilon lähteitä Petter ja Eeva nappaavat arkeensa aina kun pystyvät.
–Toissa iltana saimme oikein huikean lohen, kun minä ja Eeva olimme mukana Valtion tietokonekeskuksen (nyk. Tieto) 50-vuotisjuhlissa sen yli 340 entisen työntekijän kanssa, Petter iloitsee. Elämässä kiinni pysyminen on Petterin mukaan ensiarvoisen tärkeää.
–Jos olisimme herra Alzheimerin käydessä kimppuumme jääneet kotiin, olisimme tuhoutuneet molemmat jo ajat sitten. Liikumme vain juuri sen verran kuin jaksamme ja tuntuu hyvältä. Koti ei ole tärkein turva vaan se, että minä olen lähellä. Minä tuon Eevalle tunteen, että asiat ovat hallinnassa. Petter kertoo.
Eeva ei ole vuoden 2009 jälkeen enää pystynyt suullisesti kertomaan toiveitaan ja tarpeitaan. Petter yrittää parhaansa mukaan ja 40 vuoden yhdessäolon kokemuksella arvailla, mitä Eeva milloin tarvitsee. Jutustelu voimaannuttaa ja ystävien läsnäolo antaa iloa. Petter kertoo, että vaikka sanoja ei ole, kosketuksella saa toiseen yhteyden.
Viime kesästä lähtien sankarimme on istunut pyörätuolissa. Matkustaminen vaatii enemmän apua, mutta sitä onneksi myös saa. Talvella pariskunta oli yli kuuden viikon mittaisella terveysmatkalla Las Palmasissa. Kesällä Petterin tavoitteena on lastata pyörätuoli ja huoltotarvikkeet autoon ja viedä vaimonsa kylpylälomalle Pärnuun, kuten menneinäkin vuosina.
Ja se ajokortti. Se on Eevalla edelleen, vaikka herra Alzheimerin kanssa ei ajamaan lähdetä. Petteristä kuitenkin tällaiset pienet asiat ovat olennaisia sairastuneen itsetunnon kannalta.
– Itsetunnon ylläpitäminen on tärkeää, sitä ei voi rahalla korvata, Petter muistuttaa.
Herra Alzheimeria ei pidetä salonkikelpoisena seuralaisena. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä Alzheimeria tai ole sitä kohdanneet, kavahtavat kutsumatonta vierasta, Petter toteaa. Petter käy edelleen säännöllisesti Eevan kanssa kampaajalla. Myös muilla tavoin salonkikelpoisuudesta huolehtimalla Petter pyrkii pitämään Eevan näkyvänä ja arvostettuna myös muiden silmissä. Alzheimerin kohtaaminen helpottuu, kun katsoo sen kanssa kamppailevia Petterin tavoin.
– Näen kaikki muistisairaat sankareina. Ja jokainen tietää sydämessään, miten sankaria kohdellaan, Petter toteaa hellyyttä äänessään.
Mitä isän muistisairaus opetti? Katso koskettava haastattelu
Hanna Jensen toimi omaishoitajana Alzheimeria sairastaneelle isälleen.
22:06
Milja Haaksluoto/Studio55.fi
Juttu on uusinta toukokuulta 2014.