Se saapuu varoittamatta, murskaa unelmat ja vie muistot. Petter Pulkkinen ja hänen vaimonsa Eeva ovat käyneet viivytystaistelua armottoman herra Alzheimerin kanssa jo yli kymmenen vuotta. Unelmat ja rakkaus kantavat sairaudesta huolimatta.
Koskenlaskua. Viivytystaistelua. Niihin Petter Pulkkinen vertaa elämää Alzheimerin kanssa. Taistelua käy hänen vaimonsa Eeva – tämänkin jutun todellinen sankari. Omaishoitaja Petter on huoltojoukot, jonka tehtävä on huolehtia ravinnosta ja hyvinvoinnista, tarjota tukea ja turvaa, järjestää viihdykettä ja iloa. Petter on omaksunut sotaveteraanien asenteen: kaveria ei jätetä. Taistelutahtoa nostattaa isänmaallisuuden sijaan rakkaus omaa puolisoa kohtaan.
Petter on ansioitunut myös rakentamalla kiitellyn kriisiajan elämänlaatumallin Eevan ja muiden viivytystaistelun tueksi: Pulkkisten puolustautumiskeinoista voit lukea enemmän täältä.
Herra Alzheimer, kuten Petter nimittää, saapui Pulkkisten luo yli kymmenkunta vuotta sitten. Ensin erikoissairaanhoitajana työskennelleellä Eevalla alkoi olla töissä vaikeuksia tietokoneen käytön kanssa. Rauhallinen autoilija muuttui liikenteessä varomattomaksi, eikä kohta enää osannutkaan ajaa kyläpaikasta kotiin.
Diagnoosi varmistui vuonna 2004, muutama vuosi ensimmäisten oireiden ilmaannuttua.
Eeva oli tuolloin vasta 56-vuotias.
Pulkkisten taistelutarinalla ei tule olemaan onnellista loppua – Alzheimeria kun ei voi päihittää – mutta romanttinen se on. Petter omaksui omaishoitajan roolin empimättä ja on jatkuvasti vaimonsa rinnalla.
– Kun sairaus iskee, se murskaa unelmat. Olen pohtinut, kuka huolehtii muistisairaan unelmista? Niiden toteuttaminen kaikin mahdollisin keinoin on parasta lääkettä, Petter kertoo.
Siksi pariskunta on jatkanut esimerkiksi matkustelua yhdessä, sairaudesta huolimatta. Muistot haalistuvat, mutta elämä ja onni ovat tässä ja nyt, ja unelmat odottavat toteuttamistaan.
