Tuukka Temonen kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa puolisonsa Olga Temosen voinnista ja valottaa omaa jaksamistaan.
Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen kertoo puolisonsa, näyttelijä Olga Temosen voinnista Aki Linnanahde Talk Show -podcastin perjantaina 3. lokakuuta julkaistussa jaksossa. Samaisessa jaksossa Tuukka avautuu myös omasta jaksamisestaan.
Olga sairastaa parantumatonta aivosyöpää. Keväällä kävi ilmi, että aivokasvain oli uusiutunut.
– Eihän hän tietenkään hyvin voi... tai voi hyvin, mieli toimii ihan täysin. Lähimuistissa on vähän häikkää. Hän elää omassa rajatussa maailmassaan ihan täysillä ja rakkauden ympäröimänä, tietenkin, Tuukka kertoo podcastia luotsaavalle Aki Linnanahteelle.
Tuukan mukaan Olga ei enää selviä arjesta yksin. Arki on Olgalle työlästä ja vaikeaa, ja hän tarvitsee apua ympäri vuorokauden.
Lue myös: Tuukka Temonen avoimena – edellispäivän kokemus jäi kalvamaan: "Tuntuu jotenkin pahalta"
Puolison sairastuminen on saanut Tuukan pohtimaan ja puntaroimaan omaa ajankäyttöään. Hän käyttää esimerkkinä podcast-haastattelutuokiota, jossa parhaillaan istuu.
– Ajattelenko kymmenen vuoden päästä, että miksi tulin tänne, koska olisin voinut olla ne tunnit myös Olgan kanssa? Tätä hetkeä ei saa takaisin, hän sanoo.
Samalla Tuukka pohtii, että elämä voittaa.
– Meidän elämämme jatkuu, minun ja lapsien. Meidän vastuumme ja velvollisuutemme on vaalia Olgan muistoa ja kaikkea sitä, mitä hänestä tänne jää: Ravintola, hänen elokuvansa ja tv-sarjansa ja se valloittava, upea persoona, joka hän on. Tätäkään hetkeä ei voi kokonaan laiminlyödä, vaan meidän on jaksettava kantaa tämä taakka.
Tuukka on kuullut aiemmin sanottavan, että vaikeudet muuttavat ihmistä siten, että pienet asiat eivät enää harmita. Hän ei koe niin.
– Mutta tänään aamulla, kun tänne tulin, oli jotenkin hirveä taakka ja aivan järjetön väsymys. Jaksan tehdä asiat, mutta kannan mukanani sellaista pimeää mustaa verhoa. Se on tosi väsyttävää, hän sanoo.
Tuukka sanoo, että tällaisessa hetkessä esimerkiksi jonkun tyhmät sanomiset eivät hätkäytä häntä.
– Ihan hirveästi ei enää välitä mistään. Mikään ei pysty olemaan masentavampaa kuin tämä.