Petri Kontiolalta vihjailevaa tekstiä Leijonien MM-puolivälierän alla – "Taitaa olla viimeisiä kertoja…"

Jääkiekon MM-kisojen loppukiri lähtee käyntiin torstaina, kun ohjelmassa ovat puolivälierät. Suomen kohtalo selviää iltapelissä, jossa vastaan asettuu Tshekki. Leijonien konkari Petri Kontiola puhuu siitä, miten hänelle tuleva sauma voi olla viimeinen MM-kisatasolla.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat 10.-26.5.2024

Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla sekä MTV Katsomo -palvelussa.

Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla

Leijonat oli oman B-lohkonsa toinen, kun se otti seitsemästä ottelusta kuusi voittoa. Yhdysvallat ehti edelle pisteen erolla.

Puolivälierissä Suomi kohtaa Tshekin, joka oli A-lohkon kolmas.

Leijonien MM-konkarilla Petri Kontiolalla on ollut oma erityistehtävänsä MM-kisoissa. Kontiola on pitänyt huolen siitä, että Suomen pelaajat muistavat kerätä kiekot talteen ensikertalaisten osumien jälkeen.

Nyt edessä on iso, kohtalonpeli. Sen alla Kontiola myöntää kovat panokset.

– Nämä rupeavat olemaan aika tiukkoja paikkoja nyt tästä eteenpäin. Kauhea halu on menestyä tässä turnauksessa ja saada jotain mukaan. Taitaa olla aika lailla viimeinen kerta, kun siihen on mahdollisuus, Kontiola heittää MTV Urheilulle, viitaten omaan tilanteeseensa.

36-vuotiaalla Kontiolalla kun saattaa olla edessä viimeinen A-maajoukkuerutistus.

Lisää Kontiolan ajatuksia jutun yläreunan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat