Manchester City nousi jalkapallon Englannin Valioliigan kärkipaikalle voitettuaan keskiviikkoillan ottelussa Burnleyn maalein 1–0. Arsenal oli ennen tätä johtanut Valioliigaa lokakuun 4. päivästä lähtien.
Ottelun ainoksi jääneestä maalista vastasi Erling Haaland, jonka viidennellä minuutilla viimeistelemä osuma kasvatti Valioliigan maalipörssiä johtavan norjalaistähden maalimäärän tällä kaudella 24:ään.
City on nyt tasapisteissä Arsenalin kanssa, kun molemmilla on viisi ottelua jäljellä. Myös maaliero on tasan (+37), mutta kärkipaikka kallistuu Citylle, sillä heillä on kolme maalia enemmän tehtynä (66–63).
Mikäli tehdytkin maalit olisivat kauden päätteeksi tasan, City voittaisi mestaruuden, sillä se voitti Arsenalin viikonloppuna kauden toisessa kohtaamisessa ja vei näin keskinäisten otteluiden pisteet 4–1.
Keskiviikkoillan ottelun tuloksella varmistui lisäksi sarjassa toiseksi viimeisenä olevan Burnleyn putoaminen Valioliigasta. Seura ehti pelata pääsarjassa tällä visiitillä vain yhden kauden.
Viimeisenä olevan Wolvesin putoaminen varmistui maanantaina.
