Petra Olli saa viisinumeroisen rahapalkinnon Lappajärveltä – kunnanjohtaja hehkuttaa: "Kyliltä tulee onnitteluja koko ajan"

Petra Olli: Tältä se maailmanmestaruus haisee 3:16

Lappajärven kunnanhallitus on päättänyt palkita painin tuoreen maailmanmestarin Petra Ollin 10 000 euron stipendillä.

Videolla Petra Ollin tunnelmia hänen palattuaan Budapestistä maailmanmestarina Suomeen.

Valmentaja Ahto Raska saa lisäksi 1 000 euron ja valmentaja Maksim Molonov 500 euron stipendin.

Lappajärveltä kotoisin olevan Olli on aiemmin saanut kunnalta vuoden 2015 MM-hopeastaan tontin. Vuoden 2016 EM-kullasta Lappajärvi puolestaan palkitsi hänet tonttiin kuuluvilla liittymillä sekä lupamaksuilla.

Tuore 10 000 euron lahjoitus oli Lappajärven kunnanjohtajan Tuomo Lehtiniemen mukaan helppo tehdä.

– Tällaisen urheilijan mainosarvo on kunnalle niin iso. Summaa miettiessämme ajattelimme, että viisinumeroinen sen pitää olla, mutta kuitenkin sellainen, että jos olympiavoitto tulee, on vielä vähän parantamisen varaa, Lehtiniemi veistelee MTV Sportille.

Mahdollisesta olympiavoitosta irtoavaa summaa Lehtiniemi ei vielä paljasta.

– Se on sen ajan – ei murhe, vaan ilo.

Ilonaihe Olli

Lehtiniemi kertoo seuranneensa 65-kiloisten sarjassa painineen Ollin MM-välierä- ja finaaliottelut kotisohvalta.

Budapestissä käydyistä Ollin neljästä MM-ottelusta kaksi päättyi tasapistein ja yksi yhden pisteen erolla. Finaali oli heti päättyessään tasatilanteessa 5–5, mutta kanadalaisvastustaja Danielle Lappagen leiri teki haaston. Se epäonnistui, minkä myötä Olli sai lisäpisteen ja voitti finaalin lukemin 6-5.

Kunnanjohtajan mukaan tunnelmat olivat ennen kaikkea jännät. 

– Petraa seurataan totta kai hyvinkin tarkasti. Kyliltä ja kollegoilta tulee onnitteluja koko ajan. Sen huomaa, että sen (MM-kullan) ovat muutkin huomanneet. Jos ajattelisi, että tällainen mainosarvo pitäisi jostakin ostaa, ei kymppitonni siihen piisaisi. Siinä mielessä tällainen raha on helppo antaa, Lehtiniemi summaa.

Alapuolen videolla Ollin valmentajan Ahto Raskan maailmanmestaruusmietteitä. Juttu jatkuu alempana.

Ahto Raska: Paras palkinto mitä olen vlamentajana saanut 2:59

Myös EM-kultaa tänä vuonna voittanut Olli on koko Lappajärven kunnalle suuri ilonaihe.

– Persoonanakin hän on sellainen, että hän tuo oikeasti juurensa esiin hyvin halukkaasti monessa tilanteessa. Paljon on kuvia ja haastatteluja järven rannalla, Lehtiniemi kertoo ja kysäisee perään, millaiset tiedot toimittajalla on Lappajärven meteoriitista.

Meteoriitti ja samassa yhteydessä reilun 3 000 asukkaan Lappajärvi ovat olleet melko usein esillä, kun Ollista on tehty juttuja. Lappajärven maakuntajärvi syntyi meteoriitin törmäyksestä noin 77 miljoonaa vuotta sitten.

– Tällainen räjähtävä painijakin sopii hyvin tähän genreen, Lehtiniemi veistää.

Ollin kunniaksi järjestetään Lappajärvellä lauantaina 24.11. kansanjuhla Hotelli Kiviputissa. Lisäksi Ollin nykyinen asuinkaupunki Seinäjoki on muistamassa maailmanmestaripainijaansa. Lehtiniemi kertoo keskustelleensa asiasta Seinäjoen kaupunginjohtajan Jorma Rasinmäen kanssa, mutta haluaa Seinäjoen itse kertovan asiasta.

Ollin rahapalkinnosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat