Kiistelty Guggenheim-hanke on jälleen noussut pinnalle. Yksityistä rahaa on hankittu lisenssimaksuihin, rakentaminen on tarkoitus toteuttaa julkisin varoin.
Elinkeinoministeri Olli Rehn toi Guggenheim-museon jälleen otsikoihin asettumalla hankkeen kannattajaksi. Rehnin mukaan valtiolta saattaisi löytyä hankkeeseen noin 40 miljoonaa euroa.
Perussuomalaiset ei halua laittaa Guggenheimiin julkista rahaa lainkaan.
– Me emme vastusta tätä Guggenheim hanketta sinänsä, mutta me emme myöskään pidä tätä sellaisen hankkeena, jota pitäisi rahoittaa valtion varoista. Tää on varmasti ihan hyvä hanke, mutta yksityiselle pääomalle, toteaa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.
Säätiössä uskotaan hankkeeseen
Helsingin Guggenheim-museota ajava säätiö kertoo, että suunnitellusta yksityisestä rahoituksesta on jo koossa kolme neljäsosaa. Yksityisellä rahalla on tarkoitus hankkia 26 miljoonan euron arvoinen lisenssi, eli käytännössä oikeus käyttää museosta Guggenheim-nimeä.
– Tässä tarvitaan vielä poliittisia päätöksiä ja myös yksityistä rahaa vähän lisää, jotta investointi toteutuu, mutta yksityisen rahan osalta olemme hyvässä tilanteessa, meillä on se melkein kasassa, kertoo Guggenheim Helsinki Tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ari Lahti.
Hanketta ajava Lahti uskoo, että valtion mukaantulo edistäisi hanketta merkittävästi.

