Matti Ijäs on elokuvien suhteen perfektionisti, mutta enää hän ei mene kritiikistä vereslihalle. Näyttelijävalinnat tehdään huolella ja kohtaukset tarvittaessa uudestaan.
Sinäkin olet saattanut päätyä Matti Ijäksen elokuvan hahmoksi.
– Kerään elokuviini pieniä yksityiskohtia ihmisten käyttäytymisestä. Vaikka käsikirjoitusta kirjoittaessa elävät mallit hälvenevät, lähipiiriini kuuluvat voivat tunnistaa hahmoista itseään. Lisäksi alustavan luonnoksen kirjoittamisen jälkeen näitä hahmoja tai heidän piirteitään alkaa usein kävellä kaupungilla vastaan, mikä taas täydentää roolihenkilöitä entisestään, Ijäs kertoo.
Käsite "ijäsmäisestä elokuvasta" ei ole Ijäksen itsensä tietoisesti luoma.
– Se on vuosien varrella syntynyt outo tapa katsoa maailmaa ja ihmisiä. Pidän pienimuotoisista anekdooteista ja tarinoista, joissa ulkoinen toiminta ja juoni on pientä ja keskiössä ihmisiä ja ihmiskohtaloita. Tulokulmasta riippuen vanhastakin aiheesta voi tehdä uuden.
Huumori Ijäksen elokuvissa on viistoa ja hiljaista.
– Pidän toki myös äänekkäästä ja jopa hyvin lapsenomaisesta huumorista, ihan kunnon nauramisesta. Itse kuitenkin kirjoitan enemmän huumoria, joka ei välttämättä saa räkättämään, mutta tuo lämpimän olon. Se on esimerkiksi lakonisuutta tai sarkasmia.
Selkeitä näyttelijävalintoja
Näyttelijävalinnat Ijäs miettii aina huolella.
– Joskus ne heittävät volttia: haen tavallaan äärimuotoa sille ihmiselle, jota olen alun perin rooliin suunnitellut. Vaikka usein lopulta palaan ensimmäiseen kokemukseen, jo pelkkä ajatuksella leikkiminen selkeyttää roolihenkilöä mielessäni.
– Esimerkiksi Katsastuksessa oli aivan selvä asia, että pääosia esittäisivät Vesa Vierikko ja Sulevi Peltola. Samoin uusimmassa Kaikella rakkaudella -elokuvassa Krista Kososen valinta naispääosaan oli aika selkeä. Koska opetan ja sitä kautta tunnen monia nuorempiakin näyttelijöitä, castingin tekeminen on minulle varsin helppoa, Ijäs sanoo.
Näyttelijätyön suhteen perfektionisti
Ijäs on sekä käsikirjoittanut että ohjannut monet elokuvansa yksin.
– Mutta en kaikkia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan kaveria rinnalle. Sillä tavalla se on hauskempaa.
– En ole omassa elämässäni perfektionisti, mutta elokuvieni ja erityisesti näyttelijätyön suhteen tietyllä tavalla kyllä.
Joskus perfektionismi on ajanut Ijäksen kuvaamaan kertaalleen purkitetun kohtauksen uudemman kerran.
– Niin käy, jos kuvauksen jälkeen on jäänyt huono fiilis, aika loppunut kesken tai joku asia yksinkertaisesti mennyt poskelleen – kenties ohjaaja ohjannut huonosti… Kohtauksen kuvaamiseen menee aikaa sen pituudesta riippuen tunnista päivään.
Ijäs on tehnyt elokuvia sekä elokuvateattereihin että televisioon.
– Valkokangas on tietenkin visuaalisesti antavampi ja rikkaampi. Pitkien elokuvien ongelma kuitenkin on, että niiden tuotannon valmistelu on usein monivuotista ja rahan keruu vaativaa. Televisioelokuvat syntyvät kepeämmin ja tuotannollisesti lyhyemmässä ajassa.
Omia elokuvia kiusallista katsoa
Välineestä riippumatta oman, valmiin elokuvan katsominen on Ijäkselle kiusallista.
– Siinä näkee virheet: tuon olisi voinut tehdä toisin, tuossa olisi pitänyt olla nopeampi rytmi… Tavallinen katsoja ei välttämättä kiinnitä huomiota tällaisiin pieniin yksityiskohtiin, Ijäs sanoo.
– Seuraan myös ilman muuta, mitä kriitikot kirjoittavat, nuorempana vielä intensiivisemmin kuin nykyään. Nyt ymmärrän, että kyse on erilaisten ihmisten erilaisista mielipiteistä. En enää suhtaudu negatiiviseen kritiikkiin niin ankarasti ja vereslihalla kuin aikaisemmin.
Itse Ijäs ei arvota elokuviaan, koska hän ei niitä juuri katselekaan.
– En ole nähnyt suurta osaa omista elokuvistani moneen kymmeneen vuoteen – mitä nyt jossain festivaaleilla niin voi joutua vähän pakonomaisesti tekemään. Ehkä sitten joku päivä, kun lopetan nämä hommat, istun alas, katson jokaisen peräjälkeen ja nukahdan.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva