Pentubuumi lisännyt tapaturmia – vältä yleiset koulutusvirheet: "Koirille syötetään nameja ihan väärässä kohtaa"

Rokotus, madotus - mitä koiranomistajan tulee muistaa? 7:16
Katso myös: Rokotus, madotus ja muut asiat, jotka koiranomistajan tulee muistaa!

Koronapandemian aiheuttaman pentubuumin seuraukset näkyvät myös vakuutusyhtiön tapaturmakorvauksissa. Tapaturmien estämiseksi olisi tärkeää opettaa koiranpennulle, miten eri tilanteissa tulee käyttäytyä.

Moni suomalainen on koronapandemian myötä viettänyt yhä enemmän aikaa kotosalla, ja yhä useampaan perheeseen on korona-aikana otettu myös lemmikki.

Kennelliiton mukaan vuonna 2020 Suomessa rekisteröitiin koiria yli kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen  kertoi aiemmin tänä vuonna MTV Uutisille, ettei ole koskaan aiemmin törmännyt vastaavaan kysyntään koiranpennuista kuin koronan aikana.

Pentubuumi on näkynyt vakuutusyhtiössäkin. Eläinvakuutuksia on myyty enemmän, mutta koiravillitys näkyy myös tapaturmakorvauksissa. LähiTapiolan Korvauspalveluiden asiantuntija Sari Laakso kertoo tiedotteessa, että koiraa ulkoilutettaessa tai sen kanssa peuhatessa on sattunut aiempaa enemmän korvattavia tapaturmia.

– Usein tapaturma sattuu koiralenkillä, missä koiralle on enemmän ulkoisia ärsykkeitä ja nämä vaikuttavat sen käyttäytymiseen. Usein tapaturman aiheuttaneet tilanteet ovat olleet esimerkiksi sellaisia, kun koira juoksee päälle suoraan edestäpäin, koira nykäisee kuljetushihnaa, koira yhtäkkiä tempaisee juoksuun ja lenkkeilyttäjä kaatuu tai lenkkeilyttäjä menee erottamaan koiria tappelusta ja saa siinä pureman.

Laakson mukaan tällaisissa tilanteissa syntyneet vammat eivät kuitenkaan ole olleet kovinkaan vakavia. Tapahtuma on tyypillisesti aiheuttanut venähdys-, ruhje-, jänne- tai murtumavammoja tai haavoja.

– Tapaturmien vähentämiseksi olisi tärkeää, että koira saisi heti pennusta lähtien ohjattuja oppeja siihen, miten eri tilanteissa tulee käyttäytyä, mikä on sopivaa ja mikä ei, Laakso kuitenkin muistuttaa.

Kitke huono käytös pois

Eläinlääkärien vastaanotolla koirien käytösongelmat eivät vielä näy. Eläinlääkäri Eva Kaistin mukaan katukuvassa ongelmakäyttäytymistä on kuitenkin jo nähtävissä. Kaistin mukaan remmikäyttäytymisessä ja pentujen sosiaalistamisessa on puutteita.

– Näen hyvin paljon arkoja koiria, jotka pelkäävät muita koiria ja joista myöhemmin voi hyvin helposti tulla pelkoaggressiivisia. Omistajat ovat selkeästi lukeneet koirakirjoja, joissa neuvotaan, ettei muita koiria saa moikata hihnassa.  Mutta eivät he uskalla käydä koirapuistoissakaan tai osaa tai viitsi järjestää pennulle muitakaan koirakohtaamisia eli lajitoverien seuraa. Moni pennunomistaja ei myöskään päästä tervehtimään, kun pentua ei ole vielä rokotettu, Kaisti toteaa tiedotteessa.

Eläinlääkärin mukaan omistajille on luotu ajatus siitä, että maailma on rokottamattomalle pennulle saastunut paikka ja vasta rokotettuna pentua voi alkaa sosiaalistamaan.

– Näen nämä asiat huonoina ja toivoisin, että koirat sosiaalistettaisiin aikaisemmin ja paljon paremmin.

Kennelliiton Tuula Laitinen kehotti aiemmin MTV Uutisten haastattelussa sosiaalistamaan koiraa ensin pienessä tutussa porukassa. Koirapuiston aika on siinä vaiheessa, kun omistaja on suhteellisen varma siitä, että oma lemmikki suhtautuu hyvin lajikumppaneihinsa.

Palkitsetko nameilla väärissä tilanteissa?

Moni koiranomistaja on oppinut, että koirankoulutuksen tulee tapahtua positiivisen kautta. Kaistin mukaan joillekin se tuntuu tarkoittavan sitä, ettei koiraa saisi millään tavoin kieltää tai komentaa. Ihan näin suoraviivainen asia ei kuitenkaan ole.

– Koiraa ei pidä rankaista, sillä sitä se ei yleensä ymmärrä. Rankaiseminen voi jopa pahentaa tilanteita. Mutta koiraa kohtaan voi toimia epäreilusti myös siten, ettei sille aseteta rajoja eikä siltä vaadita mitään, kuten rauhallista käytöstä, asioiden odottamista tai hoitotoimenpiteiden sietämistä.

Kaistin mukaan uskomus positiivisuudesta ja rakkaus eläimiin näkyy katukuvassa.

– Usein kuitenkin näkee, miten positiivisuutta ei osata toteuttaa käytännössä ja koirille syötetään nameja ihan väärässä kohtaa. Esimerkiksi kun pitäisi viedä koiran huomio pois alkavasta negatiivisesta käytöksestä, sitä palkitaan nameilla jo alkaneesta ongelmakäyttäytymisestä, Kaisti toteaa.

Koiran käytöksestä tulisi kitkeä uhkaava käytös, pureminen tai näykkiminen pois. Kaisti muistuttaa, että kuten lapsen kasvatuksessakin, rajat ovat rakkautta.

– Kyllä koiraa saa edelleen napata kuonosta tai vaikka tarpeen tullen niskasta, jos se näykkii tai puree eikä muilla keinoin ole pysäytettävissä. Väkivalta ei ole koskaan eikä missään tilanteessa hyväksyttävää, mutta positiivisuuskaan ei aina ole oikea tie. Tuntuu, että moni ei nykyään uskalla olla tiukka kasvattaja koiralle tai lapselle, mikä on tosi epäreilua. Rajat ovat rakkautta ja johdonmukaisuus ja asioiden vaatiminen ovat reiluutta.

Eläinlääkärin viisi neuvoa koiran käytöksen koulimiseksi:

1. Aloita totuttaminen heti

Totuta pentu jo ensimmäisestä päivästä lähtien päivittäiseen käsittelyyn. Pennun tulisi antaa esimerkiksi tarkastaa varpaanvälit, taivutella varpaat ja raajat, leikata kynnet, puhdistaa ja tutkia silmät sekä kaivella ja puhdistaa korvat. Pennulta pitäisi pystyä tutkimaan myös sukuelimet ja suu, pesemään hampaat sekä hoitamaan ja nyppimään tai harjaamaan turkki, jos tarvetta on. Näitä asioita tulee harjoitella joka päivä päivittäin ainakin ensimmäiset puoli vuotta.

2. Ota varhaisrokote

Varhaisrokotuksen voi ottaa heti kahdeksan viikon iässä. Näin koiraa voi alkaa sosiaalistamaan jo hieman 10 viikon iässä. Kaistin mukaan pennulla on näin ollen myös Suomen tason koirakontakteihin riittävä rokotussuoja 14 viikon iässä ja täysi suoja 16-viikkoisena.

Koiran sosiaalistamisen herkkyyskausi on parhaimmillaan 8–16 viikon iässä. Jos pentu siis rokotetaan vasta 12- ja 16-viikkoisena siihen luottaen, että rokotussuoja on parhaimmillaan viimeisimmästä rokotteesta 4 viikon kuluttua, on herkkyyskausi 20-viikkoisena jo ohi. 

3. Aloita koirakoulu ajoissa

Pentu on hyvä viedä pentukouluun mahdollisimman pian eli varhaisrokotuksen saaneena, esimerkiksi jo 12-viikkoisena. Pentukouluissa koira tottuu näkemään muita pentuja. Lisäksi omistaja ja pentu pääsevät luomana yhteisen työskentelyn kautta toisiinsa suhdetta, joka perustuu luottamukseen ja toimintavarmuuteen myös häiriötilanteissa.

4. Anna koiran tutustua erilaisiin ja eri kokoisiin koiriin

Koiran kannattaa antaa tutustua muihin koiriin myös lenkillä tai sovituilla treffeillä. Erilaisissa someryhmissä voi kysellä pentutreffien tai kilttien aikuisten koirien perään, joihin pentu saa turvallisesti tutustua pienryhmässä. Toki treffikumppaneiden tulee olla terveitä ja mielellään rokotettuja.

5. Jos koiralla on ongelmakäyttäytymistä, ota yhteys koirakouluttajaan

Ongelmakoiralla voi olla todellisia koiralähtöisiä ongelmia, mutta yleensä ongelma on myös koirakon kommunikaatiossa – ja isossa osassa tapauksista pääosin ihmisessä.

Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen totesi aiemmin MTV Uutisen haastattelussa, että koiran aggressiivisuuden taustalla on usein ihminen, joka ei ole osannut kouluttaa ja sosiaalistaa lemmikkiään. Hyvä kouluttaminen on tärkeää oli koira sitten rodultaan mikä tahansa.

– Aika usein vika on hihnan yläpäässä eikä alapäässä, Laitinen huomautti.

Koska ihminen ei aina näe omia virheitään, saati osaa korjaa niitä, ongelmien ilmetessä kannattaa ottaa välittömästi yhteys kokeneeseen kouluttajaan. Tämä takaa sen, että neutraali ulkopuolinen henkilö voi tulla hätiin ennen kuin ongelmat pahenevat.

Koiran aggressiivisuuden taustalla voi olla myös pelko. Lue, missä roduissa aggressiivisuutta esiintyy eniten!

Videolla asiaa koiran vastuullisesta omistamisesta ja kasvattamisesta.

Vastuullinen koiran omistaminen ja kasvattaminen 8:05
Mitä on vastuullinen koiran omistaminen? Vieraana Kennelliiton osastopäällikkö Kirsi Salmijärvi sekä hovawart Lex.

Lähteet: LähiTapiola, Kennelliitto

Lue myös:

    Uusimmat