Suomen entinen Washingtonin-suurlähettiläs seurasi läheltä niin Neuvostoliiton hajoamista kuin syyskuun 2001 terrori-iskuja. Nyt häntä huolestuttavat tekoäly ja teknologiayhtiöiden kasvava valta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hallinnut keskustelua vallan keskittymisestä. Entisen valtiosihteerin ja suurlähettilään Jukka Valtasaaren mukaan katse kannattaa kuitenkin suunnata myös toisaalle.
Valtasaari toimi Suomen suurlähettiläänä Washingtonissa sekä Neuvostoliiton hajoamisen aikaan että syyskuussa 2001, jolloin World Trade Centerin tornit tuhottiin terrori-iskuissa.
Hänen mukaansa yksi suurimmista vallankäytön muutoksista tapahtuu teknologiayhtiöissä.
– Jos olisin politiikan tekijä enkä seuraaja, olisin huolissani teknologiajättien vallasta. Vallankäyttö on henkilöitynyt, eivätkä nämä henkilöt ole vastuussa kenellekään. Demokratiasta ei pidä puhua tässä yhteydessä, Valtasaari sanoo.
Valtasaari viittasi niin sanottuun Magnificent Seveniin eli Yhdysvaltojen seitsemään suurimpaan teknologiayhtiöön.
Teknologiajättien muodostamaan Magnificent Seveniin eli niin sanottuun mainosseitsikkoon kuuluvat Apple, Microsoft, Amazon, Alphabet, Meta, Nvidia ja Tesla.
Tekoäly haastaa pelisäännöt
Teknologiayhtiöt ovat nousseet keskeiseen asemaan tekoälyn kehittämisessä, tiedonvälityksessä ja digitaalisten palvelujen hallinnassa. Ne tekevät päätöksiä, joilla voi olla vaikutuksia satoihin miljooniin ihmisiin.
Ratkaisuja joutuvat hänen mukaansa hakemaan valtiot, teknologiayhtiöt, rahoitusmarkkinat ja monet muut yhteiskunnalliset toimijat yhdessä.
– Tekoälyyn liittyy niin paljon yhteiskunnallisia lupauksia, että sen pelisäännöistä sopiminen ei ole helppoa.
Valtasaaren mukaan tekoälyn tuoma muutos politiikkaan ei ole ensisijaisesti teknologinen vaan filosofinen kysymys.
– Shakkiohjelma AlphaZero voitti ihmisen, vaikka se ei tiennyt shakista mitään. Ihmisellä ei ole enää väliä, tämä herätti kaikki. Emme tiedä, mitä algoritmeissa oikeasti tapahtuu.
Google kehitti AlphaZero-tekoälyalgoritmin vuonna 2017. Neuroverkkoihin perustuva algoritmi oppi pelaamaan shakin lisäksi myös muita pelejä täysin itsenäisesti.
– Nyt puhutaan siitä, pitäisikö kehitystä rajoittaa, ettei mennä liian lujaa ja ettei mennä hengenvaaraan, Valtasaari sanoo.
