Peliyhtiö vinkkaa: Kaikkia pokémoneja ei ole vielä napattu – uusia hahmoja tulossa!

"Catch 'Em All" Peliyhtiön mukaan ihmisten ei vielä kannattaisi intoilla kaikkien pokémonhahmojen nappaamisesta, sillä lisää on luvassa.

Alkukuusta uutisoitiin suomalaismiehestä, joka oli onnistunut keräämään kaikki virtuaalimonsterit. Samoja uutisia on saatu kuulla myös Yhdysvalloista ja Ruotsista. Nämä uutiset osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä peliyhtiö IGN:n mukaan Pokémon Go -pelissä onkin 145 pokémonin sijaan jopa 151 hahmoa.

Kaikkien pokémonien nappaamista saadaan kuitenkin hetken odottaa.

Karttapalvelun puutteet hidastavat hahmojen saatavuutta

Hahmojen lukumäärä on siis todellisuudessa sama, kuin alkuperäisessä Nintendo-pelissä. Tällä hetkellä saavuttamattomissa olevat pokémonit ovat lintuhahmot Articuno, Zapdos ja Moltres, sekä Mewtwo, Mew ja Ditto.

Kuuden legendaarisen hahmon panttaaminen johtuu yhtiön mukaan siitä, että se haluaa sovelluksen pelattavaksi maailmanlaajuisesti ennen uusien hahmojen julkaisua. Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä peli ei ole vielä ladattavissa Google Mapsiin liittyvien puutteiden vuoksi. 

Lähde: IGN

Lue myös:

    Uusimmat