Jyväskyläläislähtöinen rap-artisti Gettomasa kertoi paluustaan keskiviikkona 7. tammikuuta.
Suosikkiräppäri Gettomasa, oikealta nimeltään Aleksi Lehikoinen tekee paluun keikkalavoille. Elokuussa 2024 tauolle jäänyt artisti pudotti paluu-uutisen Jyväskylän kaupungintalolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 7. tammikuuta.
Gettomasa kertoi tiedotustilaisuudessa, että hän esiintyy Jyväskylän Hippoksen pesäpallostadionilla kesäkuun 13. päivänä. Tiedotteen mukaan kyseessä on Hippoksen pesäpallostadionin tähänastisen historian suurin live-konsertti.
Perjantaina 9. tammikuuta Gettomasalta on luvassa myös uutta musiikkia, kun artisti julkaisee Aitous ei oo myynnissä -nimeä kantavan kappaleen.

Lue myös: Suosikkiräppäri sanoi palaavansa tauolta, kun rahat ovat loppu – nyt ilmestyi mystinen video
Pitkään hiljaiseloa viettänyt räppäri aktivoitui hiljattain uudelleen sosiaalisessa mediassa saaden paluuspekulaatiot käymään kuumana. Sunnuntaina 4. tammikuuta hän jakoi Instagram-tililleen otoksen, jossa nojaa pylvääseen katse maahan painettuna. Hänen ympärillään maassa on vihkoja ja irti revittyjä sivuja.

