Patrik Laine on innoissaan John Tortorellan lähdön jälkeen Columbuksessa tapahtuneista muutoksista – rinnalle istutettiin uusi tutkapari: ”Siinä on ollut kiva vetää”

Tammikuun lopussa Winnipeg Jetsistä Columbus Blue Jacketsiin kaupattu Patrik Laine, 23, on aloittanut uuden kauden Columbuksessa tehokkaasti. Joukkueessa on muuttunut paljon sen jälkeen, kun päävalmentaja John Tortorella jätti viime keväänä Columbuksen kuuden kauden jälkeen ja tilalle palkattiin ensimmäisen kerran NHL:ssä päävalmentajana toimiva Brad Larsen.

Viime kaudella omassa divisiooonassaan viimeiseksi jäänyt Columbus vei nimiinsä syys-lokakuun kahdeksasta harjoitusottelustaan neljä. Laine teki neljässä pelaamassaan ottelussa tehot 2+3, ja Columbus voitti näistä otteluista kolme.

Uusi kausi on alkanut (ennen viime yön otteluita) kahdella voitolla, ja Laineen tilastoihin on kirjattu maali ja kaksi syöttöpistettä.

Kaikki näyttää hyvin erilaiselta kuin viime kaudella, jolloin Laine oli kuin varjo entisestä, kun pelaaminen ei asettunut uudessa ympäristössä uomiinsa. Kauden 45 ottelussa syntyi vain 10 maalia ja 21 tehopistettä. Plus–miinus-lukema oli 29 osuman verran pakkasella.

– Kyllä se oli vähän kaikki kaikessa, monien asioiden summa. Ei joukkueellakaan ollut parasta tekemistä, niin sitten siinä on vaikea itsekään koettaa tehdä hyviä asioita. Oli treidiä ja loukkaantumisia ja vähän kaikenlaista. En lähde niiden taakse menemään. En vain itse ollut tarvittavalla tasolla viime kaudella, ja nyt lähdetään parantamaan, Laine sanoo MTV Urheilun haastattelussa.

Ailahtelevien suoritustensa takia Laine löysi myös itsensä Tortorellan koirankopista. Mutta jos kritiikkiä Lainetta kohtaan satoi viime kaudella ulkopuolelta, ei mies päästänyt itsekään itseään helpolla.

– Kyllä sitä aina haluaa olla parempi, ja aina voi olla parempi, niin totta kai sitä antaa itselle sitä palautetta vähän liikaakin negatiivisessa mielessä. Pitäisi ehkä antaa vähän armoakin joskus.

Kiekollista peliä ja luisteluvoimaa 

Nyt kaikki on toisin. Jokseenkin vaikean miehen maineessa oleva Torotrella on poissa, ja niin Laine kuin Columbus katsovat eteenpäin.

– Joitain pelillisiä systeemejä on vaihdettu ja tehty uuden päävalmentajan näköisiä juttuja. Vähän ehkä kiekollisempaa peliä olemme treenanneet, ja ainakin peleissä on tuntunut siltä. Ainakin itse olen siitä tykännyt, että saa vähän vapaammin tehdä juttuja. Mutta silti pitää tehdä hommia ihan yhtä kovasti.

Joukkueensa suurimmaksi vahvuudeksi Laine nostaa työteliäisyyden, mutta muuten kokoonpanosta löytyy hänen arvionsa mukaan hyvin monipuolista osaamista.

– On paljon luisteluvoimaisia kavereita, ja sitä tietysti pystytään hyödyntämään. Karvaamme kovaa, ja koetamme kaverin päässä saada aikaan hyviä juttuja. Meillä on hyviä syöttäjiä ja maalintekijöitä, vähän kaikennäköistä.

Löytyykö yhteys Voracekin kanssa?

Laineen rinnalle on harjoituskaudella ja runkosarjan ensimmäisissä otteluissa istutettu kymmenen kauden jälkeen Philadelphiasta Columbukseen palannut Jakub Voracek.

– Vedimme koko harjoitusleirin samassa ketjussa. Siinä on sentteri aina vähän vaihtunut. Olen tykännyt kyllä. Ihan huippu pelimies, joka painaa hommia joka vaihdossa ja elää ja hengittää jääkiekkoa. Siinä on ollut kiva vetää.

Voracek, 32, teki toistaiseksi parhaalla kaudellaan 2017–2018 yhteensä 85 pistettä (20+65) 82 runkosarjaottelussa. 

– Hyvin tuntuu kemiat natsanneen toistaiseksi. Koetetaan rakentaa siitä sellainen juttu, että tulemme voittamaan paljon pelejä meille ja tekemään toivottavasti paljon maaleja.

Olympialaisista lisäpotkua

Samainen kausi 2017–2018 on ollut tehopisteiden puolesta myös Laineen toistaiseksi paras: täydet 82 ottelua ja 70 tehopistettä (44+26). Ottelukohtainen pistekeskiarvo on kuitenkin ollut parhaimmillaan kaudella 2019–2020, kun 68 ottelussa syntyi 63 tehopistettä (28+35). 

Alkaneelle kaudelle Laine ei asettanut itselleen minkäänlaisia tehopistetavoitteita.

– Kunhan kehitytään taas pelaajana ja mennään eteenpäin pienin askelin. Se olisi ihan kiva tavoite tälle kaudelle. Muutenkin lähdetään pitämään hauskaa vähän vaikeamman kauden jälkeen. Se olisi päällimmäisenä mielessä.

Selvää on, että mikäli tämä tavoite täyttyy, myös tehopistelukemat alkavat näyttää taas viime kautta paremmilta. Eikä Laine panisi pahakseen, mikäli hän pääsisi mukaan helmikuussa Leijonien olympiamiehistöön Pekingiin.

– En ole olympialaisissa päässyt vielä olemaan. Kun pelaa tarpeeksi hyvin, niin mahtuu joukkueeseen. Olisi kiva pikku maajoukkuereissu tuohon keskelle kautta. Se olisi ihan siistiä.

Lue myös:

    Uusimmat