Kuusi vuotta sitten Pasin* poika Otto* katosi. Puoleen vuoteen kukaan ei tiennyt, missä hän on. Juhannusaattona poika löydettiin hukkuneena merestä. Pasi tietää, että poika oli elossa vielä veteen joutuessaan, mutta ei, miten ja miksi näin kävi. Kysymykset käyvät mielessä päivittäin.
Oli perjantai joulukuun 14. päivä vuonna 2007. Hieman yli viikko jouluaattoon. Ihmiset tekivät viikonlopun ruokaostoksia marketeissa ja käärivät lahjoja paketteihin. Kotkalainen Pasi lähti viemään 22-vuotiasta poikaansa Ottoa autolla tämän kaverin tupaantuliaisiin.
Matka oli ihan tavallinen. Isän mieleen jäi ainoastaan, että Otto arveli ehtivänsä juhlista kotiin vasta viimeisen bussin jo kuljettua. Hän kysyi, josko isä tai äiti voisi hakea hänet kotiin.
Koska Pasilla oli lauantaiaamuna töitä, hänen vaimonsa jäi odottamaan soittoa.
Sitä ei koskaan tullut.
– Seuraavana päivänä vaimoni yritti tavoitella poikaa ollessani töissä. Puhelin ilmoitti koko ajan, että numeroon ei saada yhteyttä, Pasi kertoo.
Vanhemmilla ei ollut Oton kavereiden puhelinnumeroita, joten he eivät voineet kysyä keneltäkään, oliko juhlissa tapahtunut jotakin.
– Lauantai-iltana kävimme kaupungilla katsomassa, liikkuisiko poika siellä. Ei olisi ollut mikään ihme, jos tuon ikäinen olisi jäänyt vaikka kaverille yöksi tai löytänyt morsiamen kaupungilta. Emme kuitenkaan löytäneet ketään tai mitään.
Sunnuntaiaamuna oli Oton sählyvuoro. Pasi oli jälleen töissä, mutta vaimo meni paikan päälle kyselemään, olisiko kavereilla tietoa Otosta.
– He olivat yhtä äimänkäkenä kuin me, ettei Otto ollut tullut kotiin. Kuulemma he olivat lähteneet perjantai-iltana baarikierrokselle ja suunnanneet torin laidalla sijainneeseen yökerhoon. Ennen sisään menoa Otto oli lähtenyt siitä ovelta johonkin. Se oli heidän viimeinen havaintonsa hänestä.
"Katoamisilmoitusta ei otettu todesta"
Sunnuntaina päivällä Pasin vaimo meni poliisilaitokselle tekemään pojasta katoamisilmoituksen.
– Vastaus oli, että "odotellaan nyt ainakin viikko, kyllä se sieltä kotiin tulee". Tuollainen suhtautuminen olisi ymmärrettävissä, jos Pasi olisi ollut niin sanottu ongelmanuori ja kadonnut ennenkin omaehtoisesti vaikka riidan päätteeksi. Mutta hän ei ollut.
– Koska katoaminen sinänsä ei ole rikos eikä asiaan pystytty liittämään rikosepäilyä – Otto oli nuhteeton kansalainen, jonka ei ollut mitään syytä olettaa kadonneen esimerkiksi huumetaustan tai isojen velkojen takia –, tapaus tavallaan tippui poliisin arvoasteikossa alaspäin. Viranomaisten "kyllä routa porsaan kotiin ajaa" -tyyppinen asenne tuntui ainakin omaisen näkökulmasta väärältä, yliolkaiselta ja jopa loukkaavalta.
Pasi kertoo joutuneensa periaatteessa uusimaan katoamisilmoituksen maanantaina.
– Vaimon sunnuntaina tekemää ilmoitusta ei suoraan sanottuna otettu todesta. Ilmoituksen vastaanottaja ei edelleenkään maanantaina oikein tuntunut tietävän, mitä asialle pitäisi tehdä. Ehdotin valvontakamerakuvien hankkimista, koska pojan tiedettiin liikkuneen kaupungilla. En tiedä, kauanko siinäkin hommassa olisi ilman omaa aktiivisuutta mennyt.
Valitettavasti osa valvontakameroista oli ollut kyseisenä iltana pimeinä ja poissa toiminnasta.
– Porukan meno kaupungille näkyi muutaman kaupan valvontakameroissa, mutta Oton poistumisesta ei löytynyt mitään. Jälki loppui tavallaan 30 metrin päähän ravintolan ovesta, sillä siitä eteenpäin hän oli voinut lähteä jo useampaan suuntaan.
Jäljet loppuivat lyhyeen
Poliisi haastatteli Oton kavereita maanantaina katoamiseen liittyen.
– He eivät tienneet asiasta sen enempää kuin kukaan mukaan. Koska pojan puhelimeenkaan ei saatu yhteyttä, tutkinta lähti jollakin tavoin liikkeelle. Se kuitenkin tyssäsi alkuunsa, sillä yhtäkään yleisövihjettä Oton liikkeistä ravintolan oven jälkeen ei koskaan tullut. Poliisit sanoivat, että koska jälki loppuu niin lyhyeen, he eivät tiedä, mistä etsiä, Pasi kertoo.
– Seuraavat kaksi kuukautta kolusimme ympäristöä vaimon kanssa. Jos jokin paikka vähänkin tuli mieleen, niin siellä käytiin. Näin jälkeenpäin ajatellen sekin oli aika epätoivoista hapuilua, emmehän todellakaan tienneet, mistä olisimme etsineet.
Kun päivät ja viikot kuluivat ilman jälkeä pojasta, Pasi ja vaimo hakivat tyttärensä ehdotuksesta apua paikallisesta mielenterveystoimistosta.
– Noilta ajoilta mieleeni on jäänyt päällimmäisenä se valtava pettymys aina illalla nukkumaan mennessä. Että tänäänkään ei selvinnyt mitään. Aamulla huonosti nukutun yön jälkeen oli taas ehkä vähän toiveikas, mutta kun päivä päivän perään mitään ei kuitenkaan selvinnyt, pettymys kasvoi kerta kerralta hieman isommaksi.
– Negatiivisten tunteiden kirjo oli älyttömän laaja. Tunteet vaihtelivat päivittäin ja jopa hetkittäin. Yksi ajatus johti toiseen, ja kohta tuntui taas ihan erilaiselta. Tavallaan kaikki tunteet olivat yhtä aikaa pinnassa lomittuen ja sotkeentuen toisiinsa. Se myllerrys on niin käsittämätöntä, ettei sitä pysty oikein sanoin kuvailemaan.
Löytyi juhannusaattona
Juhannusaattona, puolen vuoden kuluttua katoamisesta, Otto löydettiin Kotkan edustalta merestä hukkuneena.
– Olimme valmistautumassa juhannuksen viettoon, emme tosin missään juhlatunnelmissa. Poliisi pyysi meitä tulemaan tunnistamaan merestä löytyneen vainajan vaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita. Tuolloin ei ollut vielä varmaa, oliko löytynyt vainaja poikamme, mutta vainajalle kuuluneet tavarat olivat kyllä varmuudella Oton. Kaikki paitsi lompakko oli tallella.
Henkilötunnistusta perhe ei poliisin suosituksesta koskaan tehnyt.
– Toivo oli ennen vainajan löytymistä vielä jollain lailla hengissä. Toisaalta pojan kuolemaan oli myös henkisesti varautunut, sillä ei ollut millään tavalla Oton tapaista jäädä jonnekin ilmoittamatta. Se joulukuinen ilta poikkesi siinä mielessä useimmista aikaisemmista, että mitään ei kuulunut koko illan aikana, eikä loppujen lopuksi koskaan. Minulla oli jo katoamisilmoitusta tehdessä hyvin vahva tunne siitä, että kaikki ei ole nyt kohdallaan.
– Siltä osin pojan löytyminen oli helpotus, että sai vastauksen siihen kaikkein kipeimpään kysymykseen: missä se kaveri luuraa?
Otolle tehtiin myöhemmin ruumiinavaus kuolemansyyn selvittämiseksi.
– Selvisi, että hän oli ollut elossa vielä veteen joutuessaan. Kuolinsyy oli hukkuminen. Veren alkoholipitoisuus ei ollut promillea suurempi, huumeseula näytti puhdasta eikä ulkoisia väkivallan merkkejä löytynyt, Pasi kertoo.
– Poliisille ei oikeastaan jäänyt enempää tutkittavaa, koska muun muassa veteenjoutumispaikkaa ei ole koskaan pystytty selvittämään. Kotkahan on saari eikä keskustasta pääse pois kuin siltoja pitkin. Lähtipä torilta siis mihin suuntaan tahansa, aina päätyy merenrantaan. On edelleen kysymysmerkki, mitä Otolle oikeastaan kävi sen jälkeen, kun hän lähti yökerhon oven edestä.
Kysymykset vaivaavat päivittäin
Perhe palasi normaaliarkeen pikkuhiljaa Oton löytymisen jälkeen.
– Täysimääräisesti se tuskin onnistuu koskaan. Tapahtunut on koko ajan siellä taustalla. Sen lokeroi syrjään, ja sitä tavallaan varoo sekä vaalii. Kuitenkin uudelleen aukaistuna – esimerkiksi tällaisella haastattelulla – repii eräällä tavalla uudestaan auki ne vanhat haavat, jotka on saanut omassa mielessään suljettua.
Siitä Pasi on kiitollinen, ettei hänen enää tarvitse miettiä, missä poika on.
– Me selvisimme tavallaan kohtuullisen lyhyessä ajassa, koska poika oli kadoksissa vain puoli vuotta. On ihmisiä, joiden omaiset ovat olleet kateissa vuosikymmeniä koskaan löytymättä. Ne tunteet, joita mekin koimme Oton ollessa kadoksissa, eivät laannu edes vuosikymmenissä miksikään.
– Vaikka omalla kohdallamme lopputulos on selvinnyt ja asia saatu surutyön osalta päätökseen, niin siitä, mitä tuona iltana tapahtui, jäi niin paljon avoimia kysymyksiä, että ne vaivaavat edelleen mieltä päivittäin.
* Nimet muutettu
Kuvat: Colourbox.com