Pariskunta haki korvausta akvaariosta - maksettavaksi maahantuojan iso oikeuslasku

Omasta mielestään viallisen akvaarion ostanut pariskunta joutuu korvaamaan akvaarion maahantuojalle lähes viisituhatta euroa oikeudenkäyntikuluja, kun he hävisivät tuotevastuujutun Helsingin käräjäoikeudessa. Arvoltaan 400 euron akvaario tuli maksamaan pariskunnalle kaikkinensa noin 15000 euroa.

Pariskunta osti Suonenjoella sijaitsevasta lemmikkipuodista akvaarion joulun alla 2011. Waterhome-akvaarion silikonisauma kuitenkin petti heti uudenvuoden jälkeen. Kalat kuolivat, irtaimistolle aiheutui vahinkoa ja asunnon lattiat jouduttiin uusimaan. Vahingot olivat vajaa 3000 euroa.

Pariskunta vaati Suomen Akvaariotukulta korvauksia vahingoista, koska pariskunnan mielestä yritys markkinoi heidän mielestään vialliseksi osoittautunutta akvaariota omana tuotteenaan.

Akvaariotukku kiisti vaatimuksen, koska se vain tuotti tuotteen Saksasta. Yrityksen mukaan vastuu on saksalaisella Hagen Deutschlandilla, jonka nimi oli pakkauksen päällä.

Käräjäoikeus totesi, että akvaarion oli koonnut eri puolilla maailmaa toimitetuista osista saksalainen Hagen. Tuotevastuulain mukaan maahantuoja oli se, joka on tuonut tuotteen EU:n alueelle eli tässä tapauksessa Hagen.

Käräjäoikeus totesi, että Akvaariotukku toimi vain tukkuliikkeenä suhteessa jälleenmyyjiin ja kuluttajiin, jolloin pariskunta ei voinut vaatia korvauksia Suomen Akvaariotukku Oy:ltä.

Oikeus ei siis päässyt edes ottamaan kantaa siihen oliko akvaariossa jokin virhe.

Käräjäoikeus määräsi pariskunnan korvaamaan Akvaariotukun oikeudenkäyntikuluja 4900 euroa. Heidän maksettavakseen tulivat myös omat oikeudenkäyntikulut, 7400 euroa, sekä vesi- ja muut vahingot eli 2900 euroa. Yhteensä summa nousi yli 15000 euroon.

Lue myös:

    Uusimmat