Ortodoksipappi haavoittui vakavasti ampumisessa Ranskan Lyonissa, tapauksessa tehty kiinniotto – teon motiivi on yhä epäselvä

Ranskassa ortodoksipapin ampumistapauksessa on tehty kiinniotto. Asiasta kertoo Lyonin syyttäjä Nicolas Jacquet lausunnossaan.

Syyttäjän mukaan kiinni otettu saattaa vastata vastaa silminnäkijöiden kuvausta epäillystä tekijästä. Kiinniottohetkellä hänellä ei ollut mukanaan asetta.

Ortodoksipappia ammuttiin iltapäivällä kahdesti. Papin vammoja on luonnehdittu vakaviksi, ja hän on hoidossa paikallisessa sairaalassa.

Aiemmin kerrottiin syyttäjän aloittaneen tutkinnan asiassa, ja tekoa tutkitaan epäiltynä murhan yrityksenä, kertoi uutistoimisto AP. 

Lyonin pormestari Gregory Doucet sanoi, että tässä vaiheessa ei ole tietoa hyökkäyksen motiivista.

Ranskan terrorisminvastaiset viranomaiset seuraavat tapausta, mutta eivät tutki sitä.

Haavoittunut pappi on 45-vuotias kreikkalainen. Aiemmin hänen iäkseen kerrottiin 52 vuotta.

Hyökkääjä iski kirkon takaovella

Poliisilähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että pappi oli sulkemassa kirkkoa, kun hyökkäys tapahtui.

Alueen asukkaat ja paikallinen poliisipartio kuulivat laukaukset. Poliisien tullessa paikalle he näkivät yhden ihmisen juoksevan pois ja löysivät haavoittuneen papin kirkon takaovelta, kertoi Lyonin syyttäjä lausunnossaan.

Pääministeri Jean Castex oli tapahtuman aikaan vierailulla Rouenissa, mutta sanoi palaavansa Pariisiin tilanteen arvioimiseksi, kertoi uutistoimisto Reuters.

Pääministeri puhui hallituksen päättäväisyydestä sen suhteen, että jokainen voi harjoittaa uskontoaan täysin turvassa ja täysin vapaasti.

Tilanne Ranskassa jännittynyt

Ranskassa tilanne on ollut erittäin jännittynyt sen jälkeen kun satiirilehti Charlie Hebdo julkaisi uudelleen pilakuvia profeetta Muhammadista. Torstaina kolme ihmistä kuoli ja useita haavoittui veitsi-iskussa nizzalaisessa kirkossa, ja aiemmin historianopettaja surmattiin sen jälkeen kun hän oli näyttänyt pilakuvia oppitunnilla.

Tilanne on kiristynyt entisestään viime kuun jälkeen, kun vuonna 2015 Charlie Hebdon toimitukseen tehtyyn iskuun liittyvä oikeudenkäynti alkoi.

Nizzan iskun jälkeen presidentti Emmanuel Macron ilmoitti entistä tiukemmista turvallisuustoimista Ranskan kirkoissa ja kouluissa. Ranskassa tuli eilen voimaan toinen koronasulku, mutta koulut ovat edelleen auki.  

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja