Pankkien kilpailu kiihtyy: Superpitkät asuntolainat tulevat – ja lyhennysvapaat myös

Asuntolainan laina-aika jopa 45 vuotta 2:15

Pankkien kilpailu asuntolaina-asiakkaista on siirtynyt matalien korkojen aikana marginaalien lisäksi myös muihin lainaehtoihin.

OP:n lyhennysvapaaseen tarttui viime vuonna 95 000 asiakasta. Nyt S-Pankki kokeilee maaperää todella pitkille, jopa 45 vuoden asuntolainoille. Ensimmäiset viisi vuotta voisivat olla lyhennysvapaita.

– Me haluamme haastaa itsemme pankkina ja myös koko suomalaisen yhteiskunnan pohtimaan sitä, onko itsetarkoitus, että meidän pitää maksaa mahdollisimman nopeasti lainaa takaisin ja olla velattomia ennen eläkeikää, S-Pankin antolainauksen kehittämispäällikkö Päivi Huttunen sanoo.

Kokeilu lähtee liikkeelle kasvukeskuksissa muutamissa YIT:n  ja Skanskan uudisrakennuskohteissa.

Myös yhtiölainassa lyhennysvapaita

– Meillä on ensimmäinen kohde Keravalla ja seuraava tulee Helsingin Siltamäkeen myöhemmin keväällä, BoKlok Skanska Talonrakennuksen maajohtaja Susanna Sucksdorff kertoo.

Myös taloyhtiölainaan voi saada lyhennysvapaata pisimmillään seitsemän vuotta.

– Haluamme auttaa päätöksenteossa ensiasunnon ostajia, ihmisiä, jotka muuttavat vuokralta ja jotka eivät ole kovatuloisia, Sucksdorff sanoo.

Fiva varoittaa

Finanssivalvonnassa laina-aikojen pidentymiseen suhtaudutaan jo periaatteessakin nihkeästi.

– Tyypillisesti Suomessa asuntoluottojen laina-ajat ovat jo tällä hetkellä pitkiä. Olemme huolissamme, jos ne tästä vielä entisestään pidentyvät, Finanssivalvonnan toimistopäällikkö Tommi Orpana sanoo.

Vuosikymmenen alussa uusien asuntolainojen keskimääräinen laina-aika oli 17 vuotta 9 kuukautta, nyt se on 19 vuotta. 

Nykyisestä asuntolainakannasta noin 60 prosentissa maksuaika on alunperin ollut enemmän kuin 20 vuotta.

– Ylipitkillä, jopa yli ihmisten työuran pituisilla tai jopa yli sukupolvien pituisilla, luotoilla käytännössä varmistetaan se, että kun tähän maahan tulee seuraava taantuma tai lama, niin nämä ylivelkaantuneet kotitaloudet eivät kulutuksellaan pysty kansantaloutta nostamaan sieltä pohjalta, Orpana sanoo.

"Velka veli otettaessa"

Finanssivalvonnan Orpana painottaa, ettei hän ota kantaa yksittäisen pankin ehtoihin, mutta kehottaa silti pohtimaan pitkään lainaan liittyviä riskejä.

– Velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Mitä pidempi maksuaika, sitä kauemmin sen veljenpojan kanssa ollaan tekemisissä.

"Hurjalta kuulostaa"

Helsinkiläisessä kauppakeskuksessa ohikulkijat suhtautuivat 45 vuoden laina-aikaan sekä innostuneesti että varauksellisesti.

– Hurjalta kuulostaa, kun ei tiedä edes mitä vuoden kuluttua tapahtuu, Tommi Heinonen sanoo.

– Mutta varmasti se kannustaa ihmisiä lainanottoon.

– Kuulostaa oikein hyvältä. Näin lapsiperheen näkökulmasta olisi parempi, että laina-aika olisi pidempi kuin se nykyinen 25 vuoden maksimi, lastenvaunuja työntävä Liisa Matinvesi sanoo.

Kohderyhmänä perhettä perustavat

Ja juuri perhettä perustavat ovatkin S-Pankin mielessä lainan markkinoinnissa. Heillä kun on paljon muitakin asumiseen ja elämiseen liittyviä kuluja.

– Haluamme tarjota ruuhkavuosiin mahdollisuutta tiputtaa asumiskustannukset maltilliselle tasolle, Huttunen sanoo.

S-Pankin kokeilussa laina sidotaan 12 kuukauden euriboriin. Oletus on, että moni neuvottelee pitkälle lainalle uudet ehdot asunnonvaihdon yhteydessä.

– Matkan varrella esimerkiksi kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua vaihdetaan kotia ja neuvotellaan uudelleen se rahoitussopimuskin.

Lue myös:

    Uusimmat