Pamin 13-vuotias tytär hyppeli trampoliinilla karmein seurauksin – äiti varoittaa muita vanhempia: "Sen jälkeen kaikki tuntui painajaiselta"
13-vuotias Mary oli pomppinut trampoliinilla ja tullut alas huonossa asennossa. Nyt hänen jalkansa ovat halvaantuneet.
Pittsburghilaisen Pam Suranon 13-vuotias tytär Mary halvaantui lantiosta alaspäin pompittuaan trampoliinilla 30. elokuuta. Nyt hänen jalkojaan yritetään kuntouttaa takaisin toimintakykyisiksi. Äiti antoi haastattelun Today-sivustolle.
Pam oli juuri poistumassa jumalanpalveluksesta, kun hän näki Maryn soittavan. Ensin hän oli ajatellut laittaa puhelun menemään vastaajaan, koska halusi hiljentyä hetkeksi kirkossa käynnin jälkeen. Kun tytär jatkoi soittelua, hän alkoi aavistaa, että jotain on vialla.
– Maryn ääni kuulosti erilaiselta, Pam kertoi Today-sivustolle.
– Hän sanoi, että hänelle oli sattunut onnettomuus ja että hän ei pystynyt liikuttamaan jalkojaan.
Liikunnasta pitävä Mary oli pomppinut trampoliinilla ja kaatunut. Pam lähti kiireesti sairaalaan ja äimistyi kuullessaan, että tyttö ei pystynyt liikuttamaan varpaitaan tai seisomaan.
Jalat eivät lopulta enää toimineet
Mary kertoi, että hän oli laskeutunut päänsä ja kaulansa päälle. Tuntui kuin jokin olisi vääntynyt. Mary päätti mennä sisään ja istahtaa hetkeksi. Kipu ei hävinnyt, joten hän päätti mennä lämpimään kylpyyn. Hän toivoi, että se lievittäisi särkyä. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Hänen oli vaikea päästä kylvystä pois, Pam kertoo.
– Kivut vain pahenivat.
Kun Mary oli maannut sängyssä muutaman minuutin, hän huomasi, ettei pystynyt liikkumaan. Hän oli soittanut myös isälleen, joka vei hänet autolla sairaalaan, jonne Pam saapui myöhemmin.
– Hänet laitettiin pyörätuoliin. Hän oksensi ja kaatui eteenpäin ihan kuin ei olisi enää osannut istua. Sen jälkeen kaikki tuntui painajaiselta.
Syynä selkäytimen vaurio
Marylle tehtiin magneettikuvaus sekä kerroskuvaus, jotta saataisiin selville, mitä oli tapahtunut. Aluksi lääkäritkään eivät näyttäneet käsittävän, mikä Marylla oli, sillä kuvauksissa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa.
Mary sai hoidoksi verenpainelääkkeitä ja steroideja. Kaksi päivää myöhemmin hänet vietiin uudelleen kuvattavaksi. Silloin selvisi, että Maryn selkäydin oli vaurioitunut, minkä vuoksi hänen jalkansa ovat halvaantuneet.
Mary oli kuusi päivää lastensairaalan teho-osastolla Pittsburghissa. Tällä viikolla hänet siirrettiin kuntouttavalla osastolle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Edessä on pitkä toipumisprosessi. Mary ei välttämättä koskaan enää kävele. Pam kuitenkin kertoo, että Mary tuntee jotain, jos hänen jalkojaan tai lanteensa aluetta koskettaa.
Toimittajana työskentelevä Pam on kertonut tyttärensä tilasta avoimesti Facebookissa. Hän kerää myös rahoitusta tytön hoitokustannusten kattamiseksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Äiti ja asiantuntija varoittavat muita
Pam toivoo, että muut käsittäisivät, miten vaarallisia trampoliinit voivat olla.
– En halua osoittaa Marya tai ketään muutakaan syyttävällä sormella, mutta en suosittelisi ihmisiä koskaan hyppimään sellaisella.
Todayn haastattelema lääkäri Meghan Crawley korostaa varovaisuutta. Hän toivoo, että vanhemmat noudattaisivat kaikkia trampoliinin mukana tulevia ohjeistuksia ja sallisivat lasten hyppiä trampoliinilla vain yksi kerrallaan, jotta mitään ei sattuisi.
– Jos omistat trampoliinin, varmista, että joku aikuinen on valvomassa lasta. Katso, etteivät he tee voltteja tai mitään sellaista, joka lisää riskiä sille, että laskeutuvat niskansa tai kaulansa päälle.
LUE MYÖS: Samuel, 21, sai aivohalvauksen kesken treenin – lääkärit löysivät aivoista harvinaisen poikkeaman
Lähteet: Today, Pam Surano / Facebook
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää