11-vuotiaan pojan päänsärky olikin aivoinfarkti: "Emme tienneet, kävelisikö hän enää"

Englantilainen 11-vuotias Marli sai aivoinfarktin täysin yllättäen. Äidin mukaan tilanne tuntui absurdilta, koska lapsi oli hänen mielestään "liian nuori" saamaan aivoinfarktia.

Kun 11-vuotias Marli Brown kertoi kärsivänsä pääkivusta, äiti oletti, että särky menisi pian ohi. Nyt Marlin kehon toinen puoli on halvaantunut, kertoo 7news. Äiti Carrie Magee haluaisikin varoittaa muita vanhempia siitä, että aivoinfarkti voi iskeä myös nuoreen.

"Kuulin hänen itkevän yläkerrassa"

Englantilainen Carrie löysi poikansa vessan lattialta helmikuussa 2020. Poika oli juuri palannut sisään oltuaan leikkimässä ulkona.

– Alkoi sataa, joten hän tuli ajoissa kotiin ja oli läpimärkä. Hän sanoi, että hänen päätään särkee ja häntä oksettaa. Kuulin hänen itkevän yläkerrassa, joten juoksin sinne, ja hän oli lyyhistynyt vessan lattialle, Carrie kuvaili Derby Telegraphille.

– Äitinä tiesin, ettei kaikki ole kunnossa. Hänen kasvonsa roikkuivat kuin aivoinfarkti-infomainoksissa, joita näkee televisiossa.

Carrie kertoo ajatelleensa halvausta, mutta työntäneensä sitten ajatuksen pois mielestään, koska Marli "on liian nuori saamaan halvausta".

Marli. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Se tapahtui täysin yllättäen"

Nuori kiidätettiin sairaalaan. Diagnoosi oli sokki: Marlin aivoissa oli verihyytymä, ja hän oli saanut aivoinfarktin.

– Se tapahtui täysin yllättäen. Ei sellaisen oleta koskaan tapahtuvan, Carrie kuvailee.

– Katsoimme äitini kanssa toisiimme ajatellen, ettei se voi olla niin, poika on 11.

Marli sai verta ohentavaa lääkettä ja illalla hän kykeni jo kävelemään ja puhumaan. Seuraavana päivänä tilanne kuitenkin kääntyi pahemmaksi, kun Marli sai toisen, massiivisen aivoinfarktin.

– Se vei hänen kehonsa koko vasemman puolen. Se halvaantui täysin, Carrie kuvailee.

"Olemme edelleen epävarmoja siitä, mikä tämän aiheutti"

Marli leikattiin ja hän sai kuusi viikkoa intensiivistä fysioterapiaa. Carrien mukaan Marli suhtautui puheopetukseen ja kävelyharjoitteisiin hyvin ja vakuutti, että tulee vielä voimaan paremmin.

– Äitinä halusin olla samaa mieltä hänen kanssaan, mutta syvällä sisimmässämme emme tienneet, kävelisikö hän enää. En uskonut, että tulisi se päivä, kun hän pääsee vielä kotiin.

Marli fysioterapiassa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Kuuden viikon jälkeen nuori pääsi kotiutumaan. Hän pystyy kävelemään tuettuna. Carrie toteaa kuitenkin, ettei kamppailu ole ohi.

Aivohalvaukseen sairastuu Suomessakin noin 24 000 henkilöä joka vuosi. Sairastuneista viidesosa on työikäisiä. Päänsärkyä aivohalvaukseen ei yleensä liity.

Lähde: Terveyskirjasto

– Olemme edelleen epävarmoja siitä, mikä tämän aiheutti, mikä on aika pelottavaa. Mutta olen niin iloinen, että satoi ja poika tuli ajoissa kotiin, koska muuten tämä olisi voinut tapahtua, kun hän pyöräilee, äiti kommentoi.

– Olen vain kiitollinen siitä, että hän on edelleen täällä, koska tilanne olisi voinut olla paljon pahempi.

Lue myös:

    Uusimmat