Stressin pelottavat seuraukset: Danielle luuli flunssan olevan tuloillaan – yhtenä aamuna toinen puoli kasvoista olikin halvaantunut
Kalifornialainen Danielle kertoo Daily Mail -sivustolle, miten toinen puoli hänen kasvoistaan halvaantui. Lääkärien mukaan syynä oli stressi.
Elokuussa Danielle Fergusonilla, 29, oli viikon ajan ollut vetämätön ja väsynyt olo. Hän ajatteli, että oli varmaan tulossa kipeäksi. Outoa oli kuitenkin se, ettei hänellä ollut muita flunssan oireita, kuten yskää tai kuumetta.
Yhtenä iltana hänen kielensä meni tunnottomaksi.
– Leukaani sattui todella pahasti. Ihan kuin joku olisi lyönyt minua tai olisin narskutellut hampaitani koko yön. Hymyni oli myös hieman valahtanut, mutta ei mitenkään kovin huomattavasti, nainen kertoi Daily Mailille.
Bellin pareesi
Seuraavana aamuna herätessään oikea puoli Daniellen kasvoista oli mennyt tunnottomaksi. Sairaanhoitaja oli varoittanut häntä tästä päivää aiemmin.
Sairaalassa lääkärit tulivat siihen tulokseen, että hänellä oli Bellin pareesi, joka tarkoittaa kasvohermon toiminnan häiriötä aivojen ulkopuolisella kulkureitillä. Halvausta kutsutaan Bellin pareesiksi, jos sille ei ole osoitettavissa selkeää syytä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Yleensä kasvohalvaukselle ei ole osoitettavissa erityistä syytä. Joissain tapauksissa ihoherpeksellä voi olla osuutta asiaan.
Ennen halvausta voi tuntua kipua korvan seudulla, kasvoissa niskassa, mutta ei aina. Halvaus näkyy niin, että toisella puolen kasvoja suunpieli roikkuu. Nenän ja suupielen rypyt oikenevat. Silmäluomea on vaikea saada kiinni. Kasvojen iho voi tuntua turralta. Mikäli halvaukseen on syynä aivoverenkiertohäiriö, halvausoireita esiintyy vain kasvojen alaosassa.
Syynä stressi
Hoitohenkilökunnan mukaan stressi oli aiheuttanut Daniellen kasvohalvauksen eikä hän olisi voinut estää sitä mitenkään. Hänelle kerrottiin, että kasvojen lihakset palautuisivat ajan myötä. Hänelle määrättiin steroideja sekä lääkettä viruksia vastaan.
– Tuolloin elämässäni tapahtui paljon, mutta olin ajatellut sen olevan normaalia. En kokenut oloani mitenkään liian stressaantuneeksi. Jälkikäteen ajateltuna en tuolloin tajunnut, että kaikki, mitä tein, perustui ajatukseen siitä, että minun pitäisi tehdä enemmän, jotta olisin jonkin arvoinen.
Suurin osa paranee
Bellin pareesiin ei ole parantavaa hoitoa ja yleensä se paranee itsekseen. Terveyskirjaston mukaan 95 prosenttia osittaisen kasvohalvauksen saaneista paranee täysin. Myös täydellisen halvauksen saaneista yli puolet paranee täysin ja lopuistakin valtaosa hyvin tai kohtalaisesti. Kolmannekselle jää joitain kasvolihasten toiminnan häiriöitä.
Toinen puoli Daniellen kasvoista on edelleen halvaantunut. Hän kertoo alkaneensa nähdä jonkinlaista palautumista.
Neuvo muille
Danielle neuvoo muita huolehtimaan omasta jaksamisesta.
– Kuunnelkaa kehoanne. Se kyllä kertoo, mitä tarvitset parantuaksesi, oli se sitten fyysistä tai henkistä. Luota itseesi ja ole rehellinen itsellesi.
– Anna itsellesi armoa ja salli kehosi levätä, kun se sitä tarvitsee. Arvosi ei perustu siihen, miten paljon teet.
Lähteet: Dailymail.co.uk, Terveyskirjasto.fi, Ladbible.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää