Joona Kuivalaisen talkkariura lähti liikkeelle jo teini-iässä.
Kiinteistönhoitaja Joona Kuivalaisen työura alkoi 14-vuotiaana sattumalta, kun hän päätyi isänsä mukana Guslink Foods -yritykseen tekemään pihahuoltoa.
Kiinteistöliiton johtaja ja juristi Jenni Hupli kuvaa kiinteistönhoitoa ”todella vastuulliseksi ja tärkeäksi tekemiseksi”, joka vaikuttaa kiinteistöjen ja huoneistojen arvoon. Huplin mukaan hoitovastikkeesta kiinteistönhuollon osuus voi oikein runsaslumisena talvena olla jopa viidennes.
Kuivalainen ja Hupli kertoivat asiasta Huomenta Suomen haastattelussa perjantaina 25. syyskuuta.
Huplin mukaan talkkarijärjestelmä on vähentynyt.
– Talkkarijärjestelmä itsessään on tietyllä tavalla katoavaa kansanperinnettä. Meidän jäsenistössä lukumäärä kokopäiväisistä talkkareista on valtakunnallisesti noin 50.
– Se on pieni määrä.
Lue myös: Jenni meni vauvan syntymän jälkeen jumppaan ja päätyi kiusalliseen tilanteeseen: "Tulin kotiin itkien"
Kuivalaisen mukaan asukkaat tarvitsevat apua yhä useammin myös huoneistojen pienissä huoltotöissä.
– Nykyihmiset tarvitsevat apua lähes kaikessa. Ei oikein osata tehdä enää mitään, ei osata rasvata lukkoja eikä avata viemäreitä tai kiristää esimerkiksi oven kahvoja. Niitä kaikkia on tässä tullut 11 vuoden aikana aika paljon.
Kuivalainen kertoo myös luottamuksen ja vaitiolovelvollisuuden korostuvan työssä.
– Olen 11 vuoden aikana kohdannut useita kertoja sen, että minulle uskoudutaan sellaisistakin asioista, joista välttämättä ei uskoisi, että kiinteistöhoitajalle uskoudutaan. Se on enemmän ehkä sellaista, josta saattaa uskoutua jollekin psykologille, Kuivalainen sanoo.
Taloyhtiöissä on keskustelun mukaan puhuttanut palo- sekä parveketurvallisuus. Huplin mukaan kentällä toivotaan virallisohjausta, mutta tieto on ollut pirstaleista. Hänen mukaansa parveketurvallisuudessa pitää toimia maltilla, teettää riskiarvio ja käyttää päteviä tutkijoita.
Hupli muistuttaa myös, että taloyhtiön kiinteistön huoltosopimuksen tulisi olla ajantasalla etenkin liukkauden torjunnan, kattolumien hallinnan, tarkkailun ja seurannan osalta.
