Olivia Oraksen tapaus puhutti myös Rikospaikan kauden ensimmäisessä Murharyhmässä.
Poliisi tutkii syyskuun alussa kuolleen 27-vuotiaan Olivia Oraksen kohtaloa törkeänä kuolemantuottamuksena.
Samalla rikosnimikkeellä poliisi tutkii myös tapausta, jossa 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena rappukäytävästä Vantaan Asolassa niin ikään syyskuun alussa.
Murharyhmän uutena jäsenenä aloittanut Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Sakari Melander avasi sitä, mistä törkeässä kuolemantuottamuksessa on kyse.
– Kuolemantuottamuksena rangaistaan toisen kuoleman aiheuttaminen huolimattomalla teolla. Törkeä kuolemantuottamus on kuolemantuottamuksen törkeä tekomuoto. Se tarkoittaa, että toisen kuolema on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella ja sen lisäksi edellytetään, että teko myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
– Käytännössä kyse on toisen kuoleman aiheuttamisesta jotain huolellisuusvelvoitetta törkeästi rikkomalla, Melander sanoi.
Kyse ei siis ole tahallisesta henkirikoksesta, kuten taposta tai murhasta.
– Toki se raja saattaa olla näytön kannalta häilyvän pienikin. Kuinka tekijä itse mieltää, että hän esimerkiksi varsin todennäköisesti aiheuttaa jonkun kuoleman eli onko se tahallinen vai tuottamuksellinen teko?
– Se on aika vaikea esitutkinnassa, syyttäjälle ja tuomioistuimellekin joissain tapauksissa, Helsingin poliisin entinen väkivaltarikosyksikön päällikkö Kari Tolvanen sanoi.
Olivia Oras kuoli syyskuun alussa sen jälkeen, kun hän menetti tajuntansa rasvaimua edeltäneessä puudutuksessa sittemmin suljetuksi määrätyllä Plastic Surgery Center -klinikalla. Poliisi tutkii tapausta.
Juttu jatkuu linkkien jälkeen.
Lue myös: Olivia Oraksen vanhemmat: "Tulemme kääntämään kaikki kivet ja kannot"
Olivia-tyttärensä menettänyt Johanna Oras puhuu musertavasta surusta – "Kuinka nämä ovet häneltä suljettiinkaan"
Poliisi: Rappukäytävään Vantaalla kuollut tyttö oli 15-vuotias
18-vuotias mies epäiltynä karmeista rikoksista – naapuri MTV:lle: "Poliisi herätti minut keskellä yötä"
Yleensä taustalla liikenneturma
Kuolemantuottamusjuttuja ei ylipäänsä ole Melanderin mukaan kovinkaan paljon.
– Tavallisia ja törkeitä kuolemantuottamuksia on vuosittain yhteensä alle sata mitä tuomioistumiin etenee. Törkeitä kuolemantuottamuksia niistä on 30-40, Melander totesi.
Tapaukset vaihtelevat. Yksi tyyppitilanne on sellainen, jossa rattijuopon toiminnan seurauksena joku henkilö menehtyy. Näissä nimikkeenä rattijuopumuksen lisäksi on usein törkeä kuolemantuottamus.
Syy-yhteyden vahvistaminen hankalaa
Olivia Oraksen kuolemaan liittyen epäillään poliisin mukaan lääkäriä tai lääkäreitä.
Melander puhui lääkärien hoitotoimenpiteisiin liittyvistä tapauksista laajemmin.
– Olennaista ja aika vaikeata näissä tapauksissa usein on se, että kuolemantuottamus edellyttää syy-yhteyttä eli kenties väärin tehdyn tai laiminlyödyn hoitotoimenpiteen on oltava syy-yhteydessä siihen, että potilas menehtyy.
Lue myös: Kohuklinikan toiminnassa useita vakavia puutteita – rasvaimulaitteistoa pestiin tiskikoneessa
– Ja usein voi olla tilanne, että potilaalla on jo jokin sairaus valmiina ja potilas olisi ehkä muutenkin menehtynyt, vaikka laiminlyöty hoitotoimenpide olisi tehty.
– Niissä voi joskus olla myös se, että asiantuntijalausunnot menevät ristiin ja se tekee sen vielä vaikeammaksi oikeudessa ratkaista, rikosylikomisario (vv) Jari Kinnunen lisäsi.
Noin kolmasosassa törkeistä kuolemantuottamustapauksista rangaistus on ollut ehdotonta vankeutta, keskimäärin kahdesta kolmeen vuotta.
Maksimirangaistusta rikoksesta on kuusi vuotta vankeutta.
