Palkkamurhaaja aiheuttaa huolta Salkkareissa – puhelu tuntemattomasta numerosta säikäyttää Camillan

Salatut elämät palaa ruutuun 20.8.! 0:20

Suosikkisarjassa Salatut elämät on ensi viikolla luvassa jälleen yllättäviä käänteitä! 

Mitä Salkkareissa tapahtuu tällä viikolla? Katso video artikkelin yltä!

Eva saapuu kotiin luvattuaan Jirille pitävänsä Nellan ja Aaron etäällä toisistaan ja kiusaantuu nähdessään Aaron avustamassa Nellaa kotiläksyissä. Eva kuitenkin huomaa, kuinka hyvin kaksikko tulee toimeen keskenään.


Aaro auttaa Nellaa läksyissä.

Aaro järkyttyy, kun hänelle selviää, ettei Paulan sydäntä kantavaa Nellaa ole kastettu. Aaro hermostuu tiedosta perin pohjin.

Aki mainitsee Camillalle Alissan joutuneen pulaan, ja vaikka Aki ei kerro vainoojasta mitään, Camillan huoli kasvaa. Camilla pelkää salaa itsekseen Seireenin toteuttavan palkkamurhasuunnitelmaansa. Aamulla Camilla saa puhelun tuntemattomasta numerosta.

Camilla pohtii totuuden tunnustamista Akille, mutta hän ei saa siihen tilaisuutta, kun yllättävä henkilö pelmahtaa paikalle ja kertoo kohtaamisestaan Seireenin kanssa. Camilla kauhistuu, mutta helpottuu vähän tajutessaan, että hän saattaa itsekin tavata Seireenin pian. 

Osa 3403: Kallella on tautisen upea ilta. 
Osa 3404: Ismo ei pidä Iidankylväjistä.
Osa 3405: Alissa on salakuvauksellinen. 
Osa 3406: Aaro harrastaa itsetylytystä.
Osa 3407: Camilla on hieman murhamainen luonne. 

Katso yllä olevalta videolta, mitä Salkkareissa tapahtuu tällä viikolla!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja Katsomossa! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lue myös:

    Uusimmat