Paljastus: Volkswagenin Yhdysvaltojen johtaja tiesi päästöongelmasta jo 2014

Time-lehti kertoo, että yhtiö koetti löytää ongelmaan ratkaisun jo viime vuonna, ennen kuin se kertoi EPA:lle päästöarvoja manipuloivista laitteistoista.

Volkswagenin Yhdysvaltojen johtaja kertoi tiistaina kuulleensa toukokuussa 2014, etteivät yhtiön valmistamat autot olleen linjassa päästöstandardien kanssa. Todistajanlausunnossaan Michael Horn myönsi kongressikomitealle, että hänelle kerrottiin senhetkisestä “mahdollisesta standardien noudattamattomuudesta” ja että tilanne voitaisiin korjata.

Hornille tieto tuli todennäköisesti Länsi-Virginian yliopiston tutkimuksesta, jossa oli löydetty eroavaisuuksia VW.n autojen päästöarvoissa eri testiolosuhteissa. Horn sanoi, että vuonna 2014 hänelle kerrottiin myös, että Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA pystyisi testaaman mahdollisten päästöarvoja muuntelevien laitteiden olemassaolon.

Johtaja ei kuitenkaan suoraan sanonut, että hän olisi tiennyt Volkswagenin asentaneen laitteistoja miljooniin autoihin useiden vuosien aikana. Sen sijaan hän kertoi, että myöhemmin vuonna viime vuonna hänelle kerrottiin Volkswagenin teknisen tiimin kehittelevän suunnitelmaa, jolla yhtiön autojen päästöarvot saataisiin linjaukseen päästöstandardien kanssa.

"Näin ei tule käymään enää koskaan"

Suunnitelma ei mitä ilmeisimmin toiminut, sillä nyt VW kieriskelee massiivisen skandaalin keskellä. Hornin todistajanlausunnon mukaan Volkswagen kertoi EPA:lle huijauslaitteista kuluvan vuoden syyskuun kolmas. Vielä ei kuitenkaan ole selvää, miksi laitteiden olemassaoloa piiloteltiin niin kauan.

Esiteltyään tapahtumien ympäripyöreän aikajanan, Horn toisti Volkswagenin tahtovan tehdä asiat oikein kuluttajien ja EPA:n kannalta.

– Pyydän uudelleen anteeksi kaikkien Volkswagenin työntekijöiden puolesta. Toimimme yhteistyössä kaikkien mukana olevien viranomaisten kanssa. Aiomme löytää ratkaisut kaikille asiakkaillemme ja varmistamme, että näin ei tule käymään enää koskaan, Horn sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat