Pakastimesta löytyi yli 200 000 euroa – Legendaarista nimeä käyttävä salakuljettaja toi maahan 48 kiloa hasista

Espoon käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä vankeuteen jutussa, jossa pakastimesta löytyi yli 200 000 euroa käteistä.

Oikeus katsoi, että rahat liittyivät hasiksen salakuljetukseen Hollannista Suomeen. Kaikkiaan hasista tuotiin Suomeen noin 48 kiloa vuosina 2015-2016.

Aiemminkin huumerikoksista tuomittu Algot Niska, 46, tuomittiin kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta 6 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen. Niska oli tekojen aikaan ehdonalaisessa vapaudessa aiemmasta 13 vuoden huumetuomiostaan.

Oikeuden mukaan Niska antoi huumerahat säilytettäväksi Eero Aleksi Harjulalle, 40, joka piilotti ne pakastimeensa. Rahakätkö paljastui viime vuoden maaliskuussa, kun poliisi oli hälytetty Harjulan asunnolle tämän uhattua huoltomiestä puukolla.

Poliisit löysivät pakastimesta yhteensä 225 330 euroa, jotka oli kääritty kahteen muovipussiin. Toisessa pussissa oli Niskan dna:ta.

Oikeus katsoi, että rahat oli tarkoitus toimittaa kuriirin välityksellä ulkomaille. Harjula tuomittiin törkeästä rahanpesusta, huumausaineen käyttörikoksesta ja laittomasta uhkauksesta yhteensä 2 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen.

Muutti nimensä salakuljettajan mukaan 

Syyttäjän mukaan Niska ryhtyi järjestämään huumeita Hollannista Suomeen kesällä 2015, vain puoli vuotta ehdonalaiseen vapauteen päästyään.

Kuriireina toimi kaksi hollantilaista miestä, jotka on sittemmin tuomittu huumausainerikoksista. Toinen heistä todisti oikeudessa. 

Mies kertoi, että oli kaksi kertaa jättänyt hasista Mäntsälän juna-asemalle pysäköityyn autoon. Hän tunnisti oikean auton siitä, että sen kojelaudalle oli asetettu kolme Coca Cola -tölkkiä.

Kerran mies kertoi tavanneensa Niskan Mustion linnan parkkipaikalla, missä Niska antoi hänelle kartan huumeiden jättöpaikasta.

Algot Niska vaihtoi aiemman huumetuomion yhteydessä nimeään Ari Hartikaisesta. Alkuperäinen Algoth Niska oli legendaarinen pirtun salakuljettaja ja jalkapalloilija 1900-luvun alkupuolella.

Syyttäjän mukaan Niska kertoi oikeudessa, että on sukua alkuperäiselle Algot Niskalle. 

Päivitys juttuun: Helsingin hovioikeus hylkäsi 19.3.2018 Niskan syytteet.

Lue myös:

    Uusimmat