Suomi, 2010. Käsikirjoitus ja ohjaus: Aleksi Salmenperä. Kuvaus: Tuomo Hutri. Leikkaus: Samu Heikkilä. Musiikki: Ville A.Tanttu. Tuotanto: Aki Kaurismäki. Pääosissa: Ville Virtanen, Pihla Viitala, Lauri Tilkanen. Kesto: 95 min. Levittäjä: Sandrew Metronome.
Aleksi Salmenperä on mieltynyt kuvaamaan perheiden sisäisiä valtasuhteita sekä henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ville Virtanen on Paha perhe -elokuvan isä, lakimies Mikael Lindgren, jolla on paljon rahaa, kaunis vaimo, kaksi poikaa ja tytär. Jälkimmäisen olemassaoloa hän ei tosin haluaisi muistaa. Isänsä kanssa asuvalla Danilla ja Tildalla on sama äiti. Kun äiti kuolee, tyttö tapaa isänsä ja veljensä ensimmäisen kerran sitten varhaisten lapsuusvuosien. Draama alkaa kyteä nopeasti perhetuttavan huomautettua sisarusten kyhnäävän toisiaan epänormaalin paljon ja vähissä vaatteissa. Ensin isä vaivihkaa vakoilee lapsiaan, sitten vakoilu muuttuu sairaalloiseksi kyttäykseksi ja harkitsemattomiksi teoiksi. Epäilykset muuttuvat Mikaelin päässä kiusallisiksi totuuksiksi, joille yksinkertaisesti täytyy tehdä jotakin. Paha perhe -elokuva on luokiteltu tragikomediaksi. Komediaa elokuvassa on kuitenkin vain hyppysellinen ja sekin väriltään todella mustaa.
Mikael on kontrollifriikki, joka päättää lastensa opinnoista ja harrastuksista ja pitää perheen kauniit kulissit pystyssä. Hänen mielipiteensä on se ainoa oikea. Ensimmäisen vaimonsa pettämä ja jättämä mies uskoo, että kaikki muutkin ihmiset pettävät ja valehtelevat. Tämä johtaa tarinan ensimmäiseen loogiseen kuoppaan: miten näin syvästi satutettu mies on ikinä uskaltautunut uusiin naimisiin?
Pahaa perhettä on ennakolta kovasti kiitetty sen käsikirjoituksesta. Mielestäni elokuva kompastelee juuri käsikirjoituksensa vuoksi. Ensimmäiset 45 minuuttia kulkevat hienosti. Ville A.Tantun säveltämä musiikki, joka välillä vaihtuu klassisesta pianomusiikista soittorasian kilkutukseksi, luo porvariskotiin pahaenteistä tunnelmaa. Siirryttäessä varsinaiseen toimintaan elokuvan logiikka alkaa huojua. Mustasukkaisuusdraama syöksyi loppua kohti yhä villimpiin käänteisiin mutta motivoi toiminnan aukottoman loogisesti. katsojan usko sen sijaan on loppua kohti yhä kovemmin koetuksella. Jos isä on vakuuttunut lastensa sukurutsaisesta suhteesta, miksei hän yksinkertaisesti lahjo tytärtään ja lennätä tätä takaisin Kööpenhaminaan?