Ott Tänak mukana suuressa vedätyksessä, tallipomo paljasti kohukaappauksen taustat – "Päätimme olla säälimättömiä"

Katalonian MM-ralli päättyi Ott Tänakin mestaruusjuhliin 1:49
Ott Tänak juhli maailmanmestaruutta Katalonian rallin päätteeksi viime viikolla.

Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo ja Toyotan tähtikuljettaja Ott Tänak pitivät omaa show'taan pystyssä ennen virolaisen sopimusjulkistusta.

Hyundai vahvisti viime viikolla, että tämän kauden maailmanmestaruuden varmistanut Tänak tulee talliin kahden vuoden sopimuksella. Kontrahdin pituus oli ideaali molemmille osapuolille.

– Lyhyempi sopimus olisi ollut typerä, samoin pidempi. En ole menossa naimisiin kenenkään kanssa. Kaksi vuotta on hyvä kompromissi suhteen aloittamiselle, Adamo kertoo virolaisen Õhtulehden haastattelussa.

Tänakin jatkosta oli ehditty spekuloida kuukausikaupalla. Välillä häntä vietiin Hyundaille ja välillä M-Sportille, mutta todennäköisimpänä vaihtoehtona pidettiin jatkosopimusta Toyotan kanssa.

Syyskuussa vaikutti selvältä, ettei Hyundai enää havittele Tänakia. Adamo totesi ennen Turkin MM-rallia, että neuvotteluja ei enää käydä. Tänak puolestaan sanoi, etteivät he "ilmeisesti ole enää kavereita" Adamon kanssa.

Totuus oli jotain muuta. Adamo ja Tänak olivat päättäneet tehdä kunnon vedätyksen.

– Yhteen aikaan minulta ja Ottilta kysyttiin paljon meidän välisestä suhteestamme. Päätimme olla säälimättömiä ja aloimme leikkiä toimittajien kanssa, Adamo paljastaa.

Itse asiassa Adamo oli alkanut vetää omaa rooliaan jo aiemmin. Italialaispomo kertoi heinäkuussa, ettei Hyundailta välttämättä heru riittävästi rahaa Tänakin palkkaamiseen.

– Se oli vitsi, jonka kerroin voittaakseni aikaa. Etelä-Koreasta tuleva budjetti riittää siihen, että tallia voi johtaa haluamallamme tavalla. Minun ei tarvinnut itkeä pomoilleni tuplatakseni budjettini.

Markko Märtin hoiti Tänakin puolesta neuvottelut Hyundain kanssa. Adamon mukaan virolainen ex-kuljettaja oli kaikkea muuta kuin helppo neuvottelukumppani toisella puolen pöytää.

– Yhdessä vaiheessa sanoin Märtinille, että olin ollut hänen faninsa ja olin ostanut hänen autojensa pienoismalleja. Kerroin Markkolle, etten olisi koskaan kannattanut häntä, jos olisin tiennyt, millainen hän on neuvotteluissa. Lopulta hän antoi pienoismalliin nimikirjoituksensa ilmaiseksi, Adamo veistelee.

Lue myös:

    Uusimmat