Osasta Android-puhelimia paljastui esiasennettuna haittaohjelma

Älypuhelimella, etenkin Androidilla varustettuja, on toisinaan kritisoitu tietoturvansa vuoksi. Nyt Avast on heittänyt lisää vettä kiukaalle saatuaan selville, että osa Googlen ekosysteemiin pohjautuvista älylaitteista sisältää haittaohjelman esiasennettuna.

Tietoturvayhtiö Avast kertoo sivuillaan julkaistussa raportissa, että se on löytänyt mainoksia availevan haittaohjelman esiasennettuna yli 18 000 Android-älylaitteesta ympäri maailman. Kyseessä on pääosassa tabletteja, mutta löytä koskee myös esimerkiksi ZTE:n älypuhelimia.

Haittaohjelma ei ole pahinta laatua, mutta perin ikävä maanvaiva kuitenkin. Se availee mainoksia saaden koko älypuhelimen käyttökokemuksen vaikuttamaan ilmaiselta kokeiluversiolta. Mainoksia ponnahtelee silmille niin Androidin päävalikossa, Internet-selaimissa kuin Play-kaupassa ja mikä pahinta, haittaohjelmaa on esiasennettuna mahdotonta poistaa.

Itse Cosilooniksi ristityn haittaohjelman asentamat tiedostot ovat Avastin mukaan poistettavissa, mutta päänvaivaa aiheuttaa edelleen sen kyky hamuta uusia, haitallisia ja mainostavia APK-tiedostoja käyttäjän huomaamatta. Edes Google, joka on tietoinen tilanteesta, ei voi esiasennetuille sovelluksille mitään. Yhtiö on kuitenkin ottanut yhteyttä valmistajiin, joita tilanne koskee, ja pyrkinyt parantamaan tietoisuutta tapahtuneesta.

Rahtusen lohdullisemmaksi tilanteen tekee kuitenkin se, että valtaosa Cosiloonin saastuttamista älypuhelimista on perin harvinaisia, sellaisia, joilla ei ole Googlen virallista lisenssiä. Koko lista haittaohjelman sisältävistä älylaitteista on saatavilla täältä.

Lue myös:

    Uusimmat