Osa uuden PS 4:n omistajista raivoissaan: "Se ei toimi"
Sonyn odotettu uuden sukupolven PlayStation 4 -pelikonsoli tuli myyntiin Yhdysvalloissa perjantaina. Arvosteluissa uutta konsolia on kehuttu merkittäväksi edistysaskeleeksi.
IGN-, The Next Web- ja Mashable -sivustot kirjoittavat, että nyt Sonylla saattaa kuitenkin olla ongelma käsissään.
Sonyn tukifoorumille ja Amazon-sivustolle on alkanut virrata käyttäjien viestejä viallisista konsoleista.
Viesteissä todetaan, että konsolia päälle kytkettäessä laite vilkuttaa vain sinistä valoa ja että konsoli ei lähetä kuvaa näytölle. Joissakin valituksissa todetaan, että ohjelmisto kaatuu toistuvasti.
Sonylta kerrotaan IGN-sivustolle, että yhtiö tutkii konsoleista raportoituja ongelmia.
Sonyn mukaan kyse on kuitenkin yksittäisistä tapauksista. Yhtiöstä kerrotaan, että tällaiset ongelmat ovat normaaleja uusien tuotejulkistusten yhteydessä. Sony myös toteaa, että valtaosa asiakkaiden palautteesta on ollut positiivista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää