Puistopolulla kulkeva nainen huomasi oravan seuraavan häntä. Seuraavaksi tapahtunut sai hänet soittamaan poliisille.
Tia Powell oli puistossa Virginiassa, kun orava lähestyi häntä ja pysähtyi seisomaan hänen eteensä polulla. Tia tajusi, että orava ei aio vahingoittaa häntä, mutta ei myöskään aio jättää häntä rauhaan.
Nainen kertoi CBS:lle huomanneensa sen seurauksena, että polulla oli myös loukkaantunut oravanpoikanen.
– Olin järkyttynyt, sanaton ja innoissani, koska tällaista ei ollut tapahtunut koskaan aiemmin, Tia kertoi.
– Tunsin huonoa omaatuntoa, koska työnsin apua hakeneen oravan pois ensimmäisellä kerralla. Lapseni ja minä rakastamme eläimiä, joten olin surullinen nähdessäni loukkaantuneen poikasen ja sen, miten emo ei voinut sitä auttaa.
Tia siirsikin loukkaantuneen poikasen pois polulta, mutta sen emo ei silti jättänyt häntä rauhaan.
– Huomasin, että se seurasi minua koko ajan, Powell sanoi.
"Kuulostin varmaan hullulta"
Oravanpoikanen yritti kävellä, ja emo jatkoi hetken eteenpäin, mutta juoksi sitten takaisin pennun luo. Tia ruokki oravia voileivällä ja katseli niiden yritystä hypätä puuhun.