Hyvinkäällä pelastettiin puuhallista puolikuntoinen oravanpoikanen.
Jani Tilanto meni lauantaiaamuna työpaikalleen Hyvinkään puutavara Oy:lle. Hän käynnisti trukin niin rutiinilla kuin trukkikuski nyt menopelinsä vain käynnistääkin, ja oli juuri nostamassa levynippua, kunnes huomasi trukkilavan alla hännän.
Sehän oli oravanpoikanen, ja vieläpä tuttu yksilö.
– Se oli juoksennellut jo eilen [perjantaina] täällä levyhallissa aika hätääntyneen oloisena, Tilanto kuvailee MTV Uutisille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tilanto arveli oravapolon joutuneen eroon emostaan. Sinne tänne säntäillyt luontokappale kartoitti puufirman tiloja perinpohjaisesti.
– Se kipitti pitkin toimiston ikkunalautoja ja pihaa, kiersi molemmat hallimme ja kipaisi jopa kadun toiselle puolelle naapurifirman tiloihin. Parin tunnin päästä se palasi.
Aikansa sekoiltuaan karkulainen kuitenkin katosi, ja Tilanto arveli kurren kuulleen luonnon kutsun.
– Meillä oli levyhallin iso nosto-ovi auki koko päivän. Pistettiin se päivän päätteeksi viiden jälkeen kiinni, ja luulin siinä vaiheessa oravankin jo lähteneen.
Facebook-ryhmästä apua
Näin ei ollut. Jyrsijävieras olikin vain luikahtanut piiloon, ja päätti lopulta jäädä yökylään.
Majoitusfasiliteeteissa taisi tosin olla parantamisen varaa, sillä aiemmin nopealiikkeinen yksilö ei aamulla hievahtanutkaan.
