Koulun makuusalissa viikonloppuna syttyneessä tulipalossa sai surmansa ainakin 19 lasta.
Guyanan tuhoisan koulupalon sytytti oppilas, joka oli tuohtunut matkapuhelimensa takavarikoinnista, sanoo hallinnon sisäinen lähde uutistoimisto AFP:lle.
Asia vahvistetaan myös virallisessa poliisiraportissa, jonka mukaan naispuolisen oppilaan epäillään sytyttäneen tulipalon, koska hänen matkapuhelimensa oli otettu pois.
Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Guyanassa koulun makuusalissa viikonloppuna syttyneessä tulipalossa sai surmansa ainakin 19 lasta. Lisäksi palossa loukkaantui useita ihmisiä.
Uutistoimiston jututtaman viranomaisen mukaan teini-ikäinen oppilas oli myöntänyt tuhopolton. Hänen kerrotaan olevan Mahdian kaupungissa sijaitsevassa sairaalassa, jossa poliisi vartioi häntä.
– He (henkilökunta) ottivat puhelimen pois tytöltä ja tyttö uhkasi samana iltana polttavansa rakennuksen, ja kaikki kuulivat hänet, kertoi nimettömänä asiaa AFP:lle kommentoinut virkamies.
Virkamiehen mukaan tyttö oli vain minuutteja myöhemmin mennyt pesutiloihin, suihkuttanut hyönteismyrkkyä verhoon ja sytyttänyt tulitikun. Lähteen mukaan useat oppilaat ovat kertoneet saman version tapahtumista.
Lähteen mukaan poliisi selvittää, tulisiko alaikäistä oppilasta vastaan nostaa syyte.
Oppilaat heräsivät huutoihin
Vaikka muut oppilaat olivat yrittäneet saada palon sammutettua, tuli oli virkamiehen mukaan levinnyt nopeasti puiseen kattoon ja lopulta tuhonnut koko rakennuksen.
– Naispuolisten oppilaiden mukaan he olivat olleet unessa ja heränneet huutoihin, poliisiraportissa kerrotaan.
Tämän jälkeen oppilaiden kerrotaan huomanneen tulta ja savua pesutiloissa, joista ne levisivät pikaisesti ympäri rakennusta. Useiden oppilaiden kerrotaan saaneen palovammoja ja hengittäneen savua. Monet olivat raportin mukaan onnistuneet pakenemaan.
Sunnuntainen tulipalo tuhosi tyystin rakennuksen, jossa majoittui 11–12- ja 16–17-ikäisiä tyttöjä. Kuolonuhrien lisäksi noin 20 lasta vietiin sairaalaan. Kahden lapsen tilan kerrotaan olevan edelleen kriittinen.
Oppilaat olivat olleet yön aikana lukkojen takana. Talon emäntä oli kertonut poliisille, ettei hän ollut paniikissaan onnistunut löytämään etuoven avainta.
Poliisiraportin mukaan asuntolassa oli 57 oppilasta.
Uusimmat
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
Lataa lisää