Kolmannen luokan matematiikan koe on aihettanut hämmennystä sosiaalisessa mediassa, kun opettaja hylkäsi oppilaan oikean koevastauksen.
Kolmannen luokan matematiikan koe, tai tarkemmin sanottuna opettajan korjaukset ovat saaneet osakseen paljon huomiota. Kohu lähti liikeelle mitättömästä tulkintakysymyksestä, jonka vuoksi oppilaan koetulos laski merkittävästi.
Turhia korjauksia myös muissa tehtävissä
Kolmasluokkalaisen tytön vanhemmat ovat jakaneet tämän kohua herättäneen koepaperin sosiaalisessa mediassa. Kuva osoittaa, että opiskelijan antama oikea vastaus oli merkitty vääräksi.
Tehtävässä tuli kirjoittaa auki laskutehtävä 5x3. Opiskelija vastasi kysymykseen 5+5+5=15. Opettaja merkitsi kuitenkin vastauksen vääräksi, ja korjasi oikeaksi vastaukseksi 3+3+3+3+3=15.

Myös koepaperin toinen kysymys oli merkitty virheelliseksi samalla tavalla. Toisessa kysymyksessä opiskelijoita pyydettiin piirtämään viivoilla kertolasku 4x6. Opiskelija antoi vastaukseksi kuusi neljän viivan ryhmää, kun oikea vastaus opettajan mukaan olisi ollut neljä kuuden viivan ryhmää.
Kertolaskut voidaan kuitenkin lukea molempiin suuntiin, joten opiskelijan vastaukset olivat täysin oikeat.
"Yritämme opettaa ongelmanratkaisua"
Koepaperin julkaisemisen jälkeen useat tahot ovat ryhtyneet arvostelemaan opettajien käyttämiä arvostelumenetelmiä.
Myös Stacey Jacobson-Francis, opiskelijan isä, on arvostellut kovin sanoin käytössä olevia opetusmetodeja, joissa opiskelijan tulee osata ratkaista tehtävät usealla eri tavalla.

