Opeta lapsi järjestelmälliseksi – 5 hyvää vinkkiä

Lapset tuovat paljon iloa elämään, mutta siitä on vaikea iloita jos olet juuri astunut Lego-palikan päälle paljain jaloin. Lapset ovat kodin väsymättömiä kaaoksen aiheuttajia. Mitä asialle voisi tehdä? Tai miten siihen voisi valmistautua ja opettaa heitä järjestelmällisiksi aikuisiksi.

1. Ole esimerkkinä

Lapset seuraavat esimerkkiäsi, joten näytä heille kuinka koti ja elämä pidetään järjestyksessä. Käytä kalenteria, suunnittele omat ja perheesi menot tarkasti. Siivotkaa lelut joka päivä paikoilleen, ettei kukaan astuisi niiden päälle ja loukkaisi itseään.

2. Opeta lapsille

Opeta lapsille, että kaikella on paikkansa, niin leluilla kuin tavaroilla on kotinsa, ne löytävät paikkansa paremmin jos tiedät minne ne laitetaan.

3. Muistilaput

Opeta isompia lapsia käyttämään kalenteria ja muistilistoja. Koulussa on lukujärjestys, miksei kotonakin voisi olla to do -listoja joihin voi merkitä, kun jokin tietty asia on hoidettu.

Kun olette esimerkiksi pakkaamassa matkaa varten, anna lapselle oma lista, jonka mukaan pakata. Joudut ehkä vielä tarkistamaan listan ja laukun, mutta näin he saavat harjoitella pakkaamista listan kanssa.

4. Pidä arkirutiineista kiinni

Ota lapset mukaan arkirutiineihin. Anna heidän auttaa lelujen siivoamisessa. Koulun alkujen aikaan on hyvä opettaa lapsille miten käydään esimerkiksi vaatekaappi läpi ainakin kerran vuodessa. Mikä vielä mahtuu päälle, mitkä vaatteet voidaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. 

5. Ole kärsivällinen

Lapset eivät opi omatoimisiksi ja yhtä ahkeriksi kuin sinä, jos teet asiat aina heidän puolestaan. Lapset oppivat hitaasti, mutta toivottavasti omaksuvat opit ennen kuin muuttavat aikuisina omilleen.

Lue myös:

    Uusimmat