Maailman suosituin musikaali saa ensi-iltansa ylihuomenna Kansallisoopperassa. Kyse on Andrew Ljoyd Webberin musikaalista "The Phantom of the Opera".
Suomalainen versio Oopperan kummitus on niin sanottu non-replica eli esitykseen on ostettu oikeudet tehdä pieniä muutoksia. Koko syksyn esitykset on jo loppuunmyyty ja paljon esityksiä myös keväältä. Kaiken kaikkiaan lippuja on myyty tai varattu noin 65 000. Viimeksi Kansallisooppera on huolinut esitettäväksi musikaalin 18 vuotta sitten
Takuuvarma hittimusikaali
Lähes 30 vuotta sitten Lontoossa ensiesityksensä saanut "The Phantom of the Opera" on kaikkien aikojen menestynein musikaali. Sen on nähnyt jo 140 miljoonaa ihmistä 30 maassa, eikä suosiolla näy loppua. Kansallisooppera on tehnyt syksyn ja kevään kattavan sopimuksen oikeuksien haltijoiden kanssa.
–Emme ota paineita tai vertaa edellisiin, vaan pidämme sitä kivijalkana, että musikaali on niin valtavan suosittu. Tämä työ aloitettiin sillä periaatteella, että tätä ei olisi kukaan koskaan tehnyt tai nähnyt missään, kertoo Puhdistuksenkin ohjannut Tiina Puumalainen.
Phantomin pääroolin esittää Ville Rusanen. Hän ja kaikki muutkin esiintyjät kävivät läpi tiukan seulan, nauhat lähetettiin Lontooseen hyväksyttäväksi.
–Paineet kyllä tulevat oman roolin suuruudesta ja siitä, että selviytyy siinä niin kuin itse haluaa. Minä olen valmistautunut tähän rooliin oikeastaan koko elämäni, kaikki mitä olen tehnyt, on ollut harjoitusta tai valmistautumista tähän.


